Kari lähti viikonlopun ensimmäiseen kilpailulähtöön GP3-uransa parhaalta lähtöpaikalta kolmannesta ruudusta, ja ampaisi kärkeen jo ensimmäisessä mutkassa. Vauhti riitti pitämään kilpakumppanit selän takana, ja maalissa päästiin juhlimaan miehen historian ensimmäistä GP3-voittoa.

– Olemme taistelleet auton säätöjen kanssa koko vuoden ja yrittäneet parantaa kaikessa. Viimein onnistuimme siinä ja tämä on ensimmäinen viikonloppu, kun kaikki todella toimii. Olen todella onnellinen, auto oli erittäin hyvä, kertasi Kari GP3-sarjan haastattelussa.

Niko Kari johti kilpailua maaliin asti heti ensimmäisen mutkan jälkeen. Kuva: Niko Karin tiedotus

F4-mestaruuden myötä GP3-sarjaan noussut Kari ei täyttänyt aiemmin kauden aikana hänelle asetettuja odotuksia. Red Bullin ilmoitus yhteistyön päättymisestä kauden jälkeen oli Arden-tallissa ajaneelle Karille yhtä kuin hyvästit GP3-sarjalle. Lähes täydellisesti sujunut lauantain kilpailu osoitti miehen ansaitsevan paikkansa huippuluokissa, ja Abu Dhabin osakilpailun jälkeen on mielenkiintoista jäädä odottamaan uutisia tuusulalaisen jatkosuunnitelmista.

Nuorella miehellä on mahdollisuus uusia lauantain temppunsa sunnuntaina ajettavassa kauden viimeisessä GP3-lähdössä alkaen klo 10.45. Kari starttaa sunnuntain kilpailuun kahdeksannesta lähtöruudusta.

Sunnuntain Abu Dhabin GP3-kilpailulähdön liveseuranta nähtävissä täältä.

Teksti: Moottoriurheilu.tv

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste