Etenkin nopeasti lisääntyvät R5-mallin autot ovat tuoneet mahtavan piristysruiskeen mukanaan.

Kausi 2017 oli erityisesti nuorten kuljettajien esiinmarssi, josta ei näyttäviä suorituksia puuttunut. Samalla siitä muodostui sarjan suosituin kausi yli kymmeneen vuoteen. Tämä antaa loistavat lähtökohdat myös tulevaan kauteen 2018.

– Autourheilun lajiliiton AKK:n rallin sarjatyöryhmän ja lajiryhmän selkeä linjaus on toteuttaa maltillisia muutoksia sarjan sääntöihin, sillä kokonaisuus on tällä hetkellä havaittu varsin hyvin toimivaksi, toteaa rallin lajipäällikkö Henrik Frank.

Viime kaudelle osakilpailujen lukumäärä nostettiin yhdellä, eli kaudella ajettiin yhteensä seitsemän osakilpailua. Myös kaudella 2018 jatketaan seitsemän osakilpailun kalenterilla ja samalla pistelaskujärjestelmällä. Kilpailijoiden lopullisiin pisteisiin seitsemästä SM-osakilpailusta lasketaan viiden parhaan sekä kauden päättävän finaalikilpailun pisteet.

Uusia tuulia rallin MM-sarjasta

– Yksi iso ja näkyvä sääntömuutos ensi kaudella on se, että SM-sarjassa siirrytään käyttämään MM-sarjasta tuttua kilpailunumeromallia eli takasivuikkunoihin tulee ohjaajien nimien lisäksi 20 senttiä korkea kilpailunumero. Tämän lisäksi menneen kauden tapaan sarjan tuulilasimainostarra on vapautettu kilpailijoiden omaan käyttöön yhteistyökumppani Hannu´s Rally Teamin tuella, Frank kertoo.

Rallin SM-sarjan kausi 2018 alkaa perinteisesti Rovaniemen Arctic Lapland Rallylla 25.-27. tammikuuta.

Kauden 2018 Ralli SM -kalenteri:

25.–27.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi

16.–17.2. SM Vaakuna-Ralli, Mikkeli

2.–3.3. SM Itäralli, Joensuu

18.–19.5. SM O.K. Auto -ralli, Kouvola

15.–16.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki

31.8–1.9. Enset Oy SM-Ralli, Sastamala-Huittinen

28.–29.9. SM Ralli Turku, Turku

Teksti: Ralli SM Viestintä

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste