Syyskuun lopulla Jansson kilpaili ensimmäistä kertaa Suomessa, kun hän osallistui Lempäälän ympäristössä ajettuun rallin SM-sarjan kauden päättäneeseen osakilpailuun. Vaikka matka päättyikin tuolloin keskeytykseen, niin Jansson ehti kuitenkin säväyttää vauhdillaan ajamalla perjantaina yhden pohja-ajan, sekä olemalla kertaalleen toiseksi nopein.
– Kisamme meni todella hyvin aina siihen asti, kunnes tekniikkamurheiden takia jouduimme viidennen erikoiskokeen jälkeen keskeyttämään. Saimme kuitenkin niin kilpakumppaneilta, kuin yleisöltäkin myönteistä palautetta ja siitä se idea sitten lähti osallistua koko sarjaan kaudella 2018, Jansson sanoo sunnuntaina julkaistussa tiedotteessaan.
Jansson kilpaili niin Ruotsin sarjassa, kuin Lempäälän SM-rallissakin Mitsubishi Lancer Evo X R4 -autolla, jolla hän myös osallistuu SM-sarjaan SM2-luokkaan kaudella 2018. Jansson aikoo Suomen lisäksi kilpailla ensi kaudella myös kotimaassaan.
– Aiomme ajaa myös valikoiduissa kilpailuissa Ruotsissa, niissä mitkä sopivat kilpailukalenteriin, Jansson taustoittaa lähettäen lopuksi vielä kiitokset Suomen suuntaan ja autourheilun todelliselle moniosaajalle, rengasjätti Pirellin Pohjois-Euroopan moottoriurheilutoiminnoista vastaavalle Risto Laineelle.
– Suuri kiitos Laineelle, joka on auttanut meitä todella paljon kontakteissa lahden yli, Jansson hehkuttaa.
Rallin SM-sarjan kausi 2018 käynnistyy Rovaniemen ympäristössä ajettavalla legendaarisella Tunturirallilla tammikuun viimeisenä viikonloppuna.
Teksti ja lähde: Urheiluuutiset.com