Totta kai ajaminen kiinnostaa, kun sitä on pitkään tehnyt. Kun sain tutun kaverin, Ari-Pekka Hautasen kartanlukijaksi, niin päätös oli tehty, Katajamäki alustaa sarjaan mukaan lähtöä.

– Auto on kilpailukykyinen. Ajamme hyvistä sijoituksista pilke silmäkulmassa. Mahdollinen oma ajovirhe ei vie nykyään yöunia, Katajamäki kuvailee nykyistä harrastustaan.

Viiden osakilpailun F-rallisarja alkoi 20.1. Koillis Savo-rallin merkeissä Kaavilla. Kahdeksan erikoiskokeen kilpailu ajettiin varsin talvisissa olosuhteissa. Katajamäki ja Hautanen aloittivat rallin vahvasti. Neljän erikoiskokeen jälkeen yleiskilpailun kärkipaikka oli 21,5 sekuntia ja oman luokan johto 39,3 sekuntia. Niin auto, kuin miehistökin toimii hienosti. Kaksi viimeistä erikoiskoetta ajettiin pimeyden hiipuessa ja tässä kohtaa Katajamäki koki kilpailun suurimmat vaikeudet.

– Meille tuli viikolla autoon uudet lisävalot, joiden suuntaus jäi tekemättä. Valoilla ei vain yksinkertaisesti nähnyt joka tilanteessa. Päätimme että maaliin on päästävä, eikä tyhmiä virheitä saa tehdä, Järviseudun Urheiluautoilijoita edustava Katajamäki tilitti kilpailun ratkaisuvaiheista.

Yleiskilpailun voitto kirjoitetaan 10,6 ja luokkavoitto 27,7 sekunnin turvin.

– Luokkasijoituksesta meillä oli tilanne selvillä, mutta yleiskilpailun kanssa meni tiukemmalle. Onneksi vahvan alun, oli hiukan varaa ottaa varovasti. Hautasen Ari-Pekan kanssa nuotti toimii kyllä hienosti ja teinkin nopeille osuuksille rohkean nuotin. Onnistuin myös rengasvalinnassa hyvin, Katajamäki kuvaili voiton avaimia.

Suurimman kiitoksen hän antaa kuitenkin omalle huollolle, joka tsemppasi viikolla BMW:n kanssa tallissa.

– Autossa oli laittamista sen verran, että huollon pojat ei tunteja laskeneet. Tämä voitto oli kiitos heille. Ei tämä jatkossa varmaankaan helppoa ole, mutta meillä on tässä hyvä tiimi ja autonkin kilpailukykyyn luotan. Tämä oli hieno aloitus sarjaan, Katajamäki myhäili tyytyväisenä.

Sarja jatkuu 3. maaliskuuta Jämsässä.

Teksti: Vesa Rauhala

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste