Ruotsalainen ja kartanlukija Hannu Lamminen lähtevät tulevan viikonlopun Arctic Lapland Rallyyn hyvin valmistautuneena.

– Erittäin hyvillä fiiliksillä, kun uutta intoa hommaan on tuonut uusi auto ja uusi luokka. Hienoa olla täällä Tunturissa kovan ponnistelun päätteeksi, totesi nuotitusjaksolta tavoitettu Ruotsalainen.

– Autoa on huollettu ja valmisteltu tammikuun aikana. Testiä on ajettu ja vähän säädetty. Sen jälkeen se sai näyttävän värityksen ennen Rovaniemelle lähtöä. Luottavaisin mielin startataan kauteen, ja yritetään toki olla podiumilla heti avauskisasta lähtien.

– Koko kauden tavoite on mestaruus, mutta taso luokassa ja koko SM-sarjassa on tällä hetkellä niin kova, ettei nelivetoluokissa helppoja pisteitä aja kukaan, Esa Ruotsalainen ennakoi.

Kaksipäiväisen Arctic Lapland Rallyn kokonaispituus on 886 kilometriä. Reitti sisältää 11 erikoiskoetta yhteispituudeltaan 254 kilometriä. Kilpailu alkaa perjantaina 26. tammikuuta kello 12.00. Ensimmäisenä päivänä ohjelmassa on viisi erikoiskoetta. Yötauolle autokunnat saapuvat illalla klo 21.00 jälkeen.

Kilpailu jatkuu lauantaiaamuna klo 6.00 ja toisen päivän ohjelmassa on kuusi erikoiskoetta. Maaliin ensimmäisiä kilpailijoita odotetaan noin klo 19.30 alkaen.

Jyväskylän MM-rallista tuttu Ralliradio laajentaa toimintansa myös SM-ralleihin. Yle Areenasta voi jokaisen SM-rallin seurata alusta loppuun.

Lisätietoa Ralli SM -sarjasta sekä Arctic Lapland Rallystä:

www.rallism.fi

www.arcticrally.fi

Teksti: Jarno Saari

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste