Nuorukainen teki tuon kaiken, mutta lisäksi nousi yhdessä kartanlukijansa Jonne Halttusen kanssa podiumille selvitettyään ruhtinaskunnan haastavat vuoristotiet WRC2-luokan toiseksi nopeinten!

– Montesta jäi hyvät fiilikset totta kai, kun tulos oli odotettua parempi ja päästiin ehjänä maaliin, mikä oli tänä vuonna meidän luokassa aika harvinaista kärkiukoista! Rovanperä iloitsee.

Skoda Fabia R5 -auto toimi suomalaisen käsittelyssä muutamia teknisiä ongelmia lukuun ottamatta hienosti.

– Kaikki meni hyvin, ja tehtiin työtä käskettyä, kun otettiin kokemusta ja ajettiin maaliin, ja parit hyvät ajatkin saatiin.

WRC2-luokan voittoon ajoi huomattavasti Rovanperää kokeneempi tshekkiläinen Jan Kopecky. Rovanperä sijoittui myös kokonaistuloksissa upeasti 11. sijalle.

Seuraava MM-ralli Rovanperällä on vuorossa maaliskuussa, kun Meksikon osakilpailu ajetaan 8.-11.3. Sitä ennen nuorukaisen on kuitenkin tarkoitus kisata 16.-17. helmikuuta ajettavassa Mikkelin SM Vaakuna Rallissa. Viime vuonna erikoisluvalla ensimmäiseen SM-ralliinsa Mikkelissä osallistunut Rovanperä yllätti kaikki viemällä kovassa ja huomattavasti kokeneemmassa seurassa rallin ylivoimaisesti nimiinsä rengasrikosta huolimatta. Tämän vuoden kisaan hän lähtee selvänä ennakkosuosikkina.

– Eipä nyt paineita ole, mutta tänä vuonna lähtökohdat on vähän erilaiset, kun ei ole vuoteen tullut lumella ajettua. Koitetaan nautiskella Mikkelistä, jos sinne päästään ajamaan!

Teksti: Moottoriurheilu.tv

Suninen ulosajostaan huolimatta luokkansa neljänneksi Monte Carlo -rallissa

Kalle Rovanperä ja Juuso Nordgren Skodan tehdastalliin: “Hienoa olla osana Skodan historian nuorinta kuljettajakaartia”

Osasto