Viime kaudella ylivoimaisia osakilpailuvoittoja ajanut Laihian UA:n Veli-Matti Havelin putosi Lammilla päätös-EK:lla Valkosen taakse toiseksi. Timo Bäck putosi samaisella EK:lla ulos kärkijoukosta. Nyt päätös-EK:lla epäonnistui puolestaan Valkonen.

Ähtärissä Havelin avasi kisan EK-voitolla, mutta vuosien 2008 ja 2012 BMW-mestari Bäck nosti itsensä seuraavalla EK:lla kärkipaikalle. Kolmonen oli taas Havelinin heiniä, ja tauolla hän oli 5,6 sekuntia Lapuan UA:n Bäckin edellä. Kaikilla kolmella EK:lla kolmanneksi ajanut Valkonen oli jäänyt kärjestä 29,2 sekuntia.

Kaksi BMW-mestaruutta voittanut lapualainen Timo Bäck oli Ähtärissä tiukan kisan jälkeen toinen. Kuva Marko Kyöstilä

Kärjen järjestys ei muuttunut kahdella viimeisellä EK:lla. Havelin kasvatti EK-pohjilla eron 12,2 sekuntiin. Valkonen putosi päätös-EK.lla kauas kärkikaksikosta mutta piti kolmospaikan.

Havelin siirtyi BMW-sarjan kärkipaikalle ja Bäck vankisti otettaan yli 50-vuotiaiden seniorien kisassa. Juniorien nopein Ähtärin 67 EK-kilometrin kisassa oli Seinäjoen Juha Jokiaho, joka oli yleiskilpailussa kuudes.

BMW-sarjan seuraava osakilpailut ajetaan 12.5. Mäntsälässä.

Teksti: Pekka Virtanen

BMW Xtreme Rally -sarjalle oma yhdistys

Keskisen hyvin alkanut kilpailu päättyi ulosajoon BMW Xtreme -sarjan osakilpailussa

BMW Xtreme Rally jatkuu 13.5. Salon osakilpailulla

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste