Kilpailussa ajettiin kolme alkuerää, kaksi semifinaalia ja finaali, johon pääsivät semifinaalien kuusi nopeinta. Ensimmäinen alkuerä lupasi Trogenin päivälle pelkkää auringonpaistetta, mutta iltapäivällä taivas synkkeni.

– Sain hyvän lähdön ja siitä oli makea painella pitkin Höljesin rataa, tuntui todella hyvältä, ja aikakin oli sen mukainen. Voitin lähdön ja kellotin nopeimman ajan, joten siitä tuli täydet pisteet ja päivä lähti hienosti käyntiin, Trogen kertaa.

Toisessa alkuerässä nuorukainen ei saanut lähtöä onnistumaan niin hyvin, ja oli neljäs. Viimeinen alkuerä toi draamaa mukanaan.

– Olin lähes täydessä vauhdissa ohittamassa kilpakumppania, kun hän päätti kääntää viime tingassa jokerikierrokselle, kolarihan siitä tuli. Auto oli aika surullisen näköinen, etupää palasina ja renkaat sojottivat sinne tänne. Tiimi teki kovasti töitä ja saivat auton valmiiksi ennen semifinaalia.

Semifinaalissa päättyi Trogenin Höljesin kilpailu.

– Lähdössä keula putosi heti monttuun, ja jäin sutimaan. Putosin lähtösuoralla liikaa, enkä saanut enää letkaa kiinni vaikka kuinka yritin. Kisan jälkeen olin aika hajalla, ei löytynyt sanoja kuvaamaan sitä, miltä tuntui.

Kilpailun jälkeen Set Promotion -tiimissä käytiin auton tietojenkeruujärjestelmää läpi.

– Kaksi osakilpailua neljästä on nyt ajettu, ja olen sarjassa sijalla seitsemän. Kärkeen on eroa sen verran, että vaikea sitä on enää kuroa kiinni, mutta parhaani teen. Tiimin kanssa on nyt tutkittu mun ajoa ja sieltä on kaivettu esiin ajotyyliin vaikuttavia seikkoja, joten vähän niitä viilaamalla saan kierroksia nopeammiksi. Huonoon tuuriin mitä parissa startissa on ollut, siihen ei edes dataa tuijottamalla saa muutosta, pitää vai yrittää kovemmin, Trogen päättää.

Seuraava osakilpailu ajetaan 24. helmikuuta Norjan Ålissa.

Tilanne sarjassa:

1) Jesse Kallio 64p

2) Joni Wiman 58p

3) Simon Syversen Norja 48p

7) Sami-Matti Trogen 35p

Teksti: Toni Lönroos

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste