– Kauden avausosakilpailusta (Arctic Lapland Rally) jäi hyvät fiilikset, neljäs sija oli ihan tyydyttävä tulos. Tulevana viikonloppuna täytyy kumminkin pystyä parempaan, mikäli mielii pysyä kärkikamppailussa mukana. SM3-luokan pisteistä ajaa yli kaksikymmentä kuljettajaa, joten varmasti saa koko kilpailun ajan laskea niin kovaa kuin laitteet kulkevat, Hokkala ennakoi.

– Tiistaina ajoimme AKK Driver Academyn harjoitusleirillä treeniä tulevaa rallia varten. Uskon, että ajaminen paranee kilometri kerrallaan ja pyrimme siihen, että sama suuntaus jatkuu myös itse kilpailussa. Tavoitteena on, että vauhti nousee erikoiskoe kerrallaan.

– Toivottavasti pystymme vastaamaan kilpakumppaneiden haasteeseen ja nousemaan lähemmäksi kärkisijoja. Kilpailun tulokseen voi olla tyytyväinen, mikäli olemme nopeimpien kaksivetokuljettajien joukossa. Tietenkin olisi hyvä pysyä penkkojen välissä SM-sarjan ja Tulevaisuuden Tähti -kilpailun pistetilanteita ajatellen, mutta emme lähde varmistelemaan vaan ajamaan kilpaa. Harmillisesti reitillä on aika paljon samoja erikoiskokeita kuin viime vuonna, joten osalla kilpakumppaneista on jo kokemusta niistä teistä. Pyrimme tekemään siis hyvät nuotit ja sitä kautta saamaan vauhdin kohdalleen heti alusta alkaen, Hokkala päättää.

SM Vaakuna-Ralli käynnistyy perjantai-iltana Mikkelin raviradalla ajettavalla yleisöerikoiskokeella. Kilpailu jatkuu yötauon jälkeen lauantaina, jolloin ajetaan kuusi erikoiskoetta.

Teksti: Ville Karjalainen / Hokkala Racing tiedotus

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste