Ralli käynnistyi perjantaina illansuussa päivän ainoalla erikoiskokeella Mikkelin raviradalla. Mänty ja kartturi Joni Mäkelä kuskasivat JTR Racingin Skoda Fabia R5 -ralliauton SM1-luokan yhdeksänneksi.

Rallin toisena päivänä lauantaina Etelä-Savon vauhdikkailla teillä riitti puristeltavaa kuuden erikoiskokeen verran, joista kaksi pätkää ajettiin kahteen kertaan. Kun päivän urakasta oli puolet takana, Mänty oli noussut luokkansa kuudenneksi.

– Heti päivän ensimmäisillä pätkillä paljastui rallin luonne. Keli oli tosi vaikea. Pito tiehen ei ollut ollenkaan sellainen minkä sen kuvitteli olosuhteisiin nähden olevan. Heti kun nosti kierrokset kunnon kisavauhtiin, oli vaikeuksia pitää auto penkkojen välissä, kuvaili Mänty ensimmäisiä metsäpätkiä.

Päivän neljännen kiirustaipaleen jälkeen Mänty ja Mäkelä löytyivät SM1-luokasta sijalta viisi. Edessä olevat päivän kaksi viimeisintä erikoiskoetta olivat ne toiseen kertaan ajettavat pätkät. Ensimmäisellä niistä Mänty oli menettää sijoituksena, kun kuudentena ollut Juha Salo nousi 0,6 sekunnin päähän Männystä.

– Toiseen kertaan ajattava pätkä oli tosi kamala. Ensimmäisen lenkin aikana loppupäässä lähteneiden autojen urat eivät sopineet meidän autolle. Juuri sellaisesta urasta lipsahdimme ulos ja menimme tosi syvään hankeen. Pääsimme kuitenkin omin avuin takaisin tielle. Ilmanputsari kaappasi lunta, mutta ei onneksi niin pahasti kuin Tunturirallissa, selvitti Mänty aikatappiota.

– Viimeisellä pätkällä piti vielä vähän puristaa, ettemme menettäneet sijoitustamme. Saimme kasvatettua turvallisen eron takaa tuleviin. Ralli oli meille vaikea, mutta lopputulos menee plussan puolelle, kun nousimme SM-pisteissä toiseksi. Siinä taulukossa on tiukkaa, mutta yritetään seuraavassa rallissa Joensuussa sellaista pistepottia, että olemme mitalivauhdissa kun jäädään kevättauolle, kirkasti Mänty katseen vajaan kahden viikon päähän.

Teksti: JiiVee Korpela

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste