Ralliin ilmoittautui yhteensä 119 kilpailijaparia.

Ensimmäisen osakilpailun jälkeen juniorimestaruussarjan kärkikolmikon muodostavat Laukaan moottorimiesten Jaakko Tulla, Lahden urheiluautoilijoiden Ajari Piironen ja Mäntsälän moottorikerhon Kim Forsgren. Viime vuoden nuorten rallimestari Iin Roni Kauppi lähtee kotikilpailuunsa junioreiden kuudennelta sijalta ja on ehdottomasti yksi Pohjola-rallin ennakkosuosikeista. Nuorten sarjan kärkipaikalla on Heinolan urheiluautoilijoiden Sami Pajari.

Pohjola-rallin reitti sisältää tänä vuonna viisi erikoiskoetta, joiden yhteispituus on yli 60 kilometriä. Tämän vuoden erikoisuutena on kahteen kertaan ajettava perinteinen Putkosen erikoiskoe. Ensimmäinen kilpailijapari lähtee erikoiskokeelle täydellä minuutilla ja toinen pari puolella minuutilla. Ajettuaan lyhyen ja vauhdikkaan erikoiskokeen läpi, kilpailijat palaavat takaisin saman erikoiskokeen lähtöön ja starttaavat toiselle erikoiskokeelle limittäin ensimmäistä erikoiskoetta ajavien kanssa. Tämän jälkeen joka toinen auto on ensimmäisellä erikoiskokeella ja joka toinen toisella erikoiskokeella. Erikoiskokeella liikkuu autoja siis puolen minuutin välein. Katsojat näkevät näin kilpailijat kahteen kertaan samoilta jalansijoilta.

Pohjola-rallin katsastus tapahtuu A-katsastus Ruskossa ja lähtö on klo 11 alkaen Kiimingin ABC:tä. Noin klo 13:45 alkaen vietetään taukoa Pudasjärvi ABC:llä. Maaliin Break Sokos Hotel Eden:iin ensimmäiset kilpailijat saapuvat noin klo 18.30.

Rallipassit voi hankkia kisapäivän aamuna Oulun alueen ABC-liikennemyymälöistä. Rallipassi maksaa 15€ ja se sisältää reittikartan sekä pääsyn jokaiselle erikoiskokeelle.

Tulospalvelu

Teksti: Tero Lyttinen / Pohjola-ralli tiedotus

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste