Hienoa kisaa ja vääntöä koko viikonlopun ajan, pienet ovat erot luokassa, mutta Jaro (Kinnunen) meni tällä kertaa kovempaa ja ei pystytty vastaamaan siihen, Vuorisalo toteaa.

– Perjantain yleisöpätkä kurvailtiin vain läpi. Lauantai aloitettiin hyvällä sykkeellä ja oltiin aamun molemmilla pätkillä toiseksi nopeimmat. Iltapäivällä tuli pikkusia murheita auton kanssa, mutta se ei onneksi vaikuttanut lopputulokseen ja päästiin maaliin asti.

Kisatauko näkyi hieman ajamisessa kuskin mielestä, mutta auto osoittautui jälleen todella hyväksi. Missä mies seuraavaksi nähdään ajamassa?

– Ajoon olen ihan tyytyväinen lähtökohtiin nähden, vaikka virheitä tuli jonkin verran ja semmoinen tasaisuus puuttui suorittamisesta. Auto oli hyvä, ja se on voittava auto tähän luokkaan. Kisassa oli pieniä ongelmia vaihteiston ja jarrujen kanssa, mutta siinäkin syy taitaa olla suuremmaksi osaksi ratin ja penkin välissä.

– Eiköhän me tuolla Joensuussa olla viivalla ja koitetaan siellä kirkastaa tämä sija. Tehdään vähän kotiläksyjä ja käydään treenaamassa ennen kisaa, Vuorisalo toteaa lopuksi.

Teksti: Samuli Vuorisalon tiedotus

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste