– Kisan alkuun olin tyytyväinen. Varma ja virheetön ajosuoritus riitti pohja-aikoihin. Viikolla tehdyt säätömuutokset olivat tehneet autosta täydellisesti käteen sopivan, kertoi huoltotauolla 3,8 sekunnilla johtanut Ruotsalainen.

– Sen jälkeen pisimmällä EK:lla hieman kiristin ja ajattelin tehdä eroa. Seitsemän kilometriä ennen maalia isolla tiellä rengas vain räjähti täydestä vauhdista osumatta mihinkään.

– Loppupätkä tultiin sitten rikkinäisellä renkaalla tai paremminkin vain vanteella. Siinä menetettiin noin puolisen minuuttia, Esa ynnäsi.

Ruotsalainen ja kartanlukija Hannu Lamminen putosivat kolmanneksi, mutta saumat toiselle sijalle olivat vielä olemassa:

– EK5:n pohja-aika oli hyvä osoitus siitä, että vauhtivaroja oli vielä jäljellä aamun pätkiin verrattuna. Viimeinen pikis kulki myös hyvin, mutta vain kolme kilometriä ennen maalia kytkin petti ja veto loppui. Kisa päättyi suureen pettymykseen.

Surkeisiin tunnelmiin päättyi Esa Ruotsalaisen tiimin talvikausi, mutta alkukaudella saavutetun voiton ja kakkossijan ansiosta tiimin värit ovat edelleen SM-pistetaulukon kärjessä. Toki pistetilanne näyttäisi huomattavasti paremmalta ilman Joensuun osakisan epäonnea.

SM-pisteet 3/7 osakilpailun jälkeen:

1. Esa Ruotsalaisen 52

2. Henrik Pietarinen 50

3. Ville Hautamäki 50

4. Joonas Tokee 43

5. Antti Selivaara 33

Teksti: Jarno Saari

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste