oli vuorossa erilainen autourheilutapahtuma Tampereen Pistejääradan merkeissä.

Jämsän ralli kuului F-rallisarjaan. Kilpailuun oli ilmoittautunut ennätykselliset 260 kilpailijaparia. Crazy Mike ja Jarppi ajoivat Jaguarilla legendaarisen Ouninpohjan erikoiskokeen ennen etuautoja.

– Meille oli tärkeää olla Jaguarilla mukana juuri yhteistyökumppanin nimeä kantavassa kilpailussa. Ajoimme Ouninpohjan ja maalissa olimme mukana JMK:n eli Jämsän Metalli ja Kuljetus Oy:n VIP-vieraiden joukossa. Teimme maalissa värikkään tulituksen ja porukka viihtyi, Crazy Mike fiilisteli.

Tommi Mäkinen vieraili myös VIP-alueella. Itse autosta kuljettaja totesi, että pienillä muutoksilla ajettavuus parantuu.

– Jaguarin perävälitys ei ole paras mahdollinen, siihen perehdymme jatkossa. Moottori toimii hienosti ja äänet säväyttää, Crazy Mike toteaa.

Nyt jo 43 kertaa ajettu Tampereen Pistejäätakilpailu on Pyynikin Urheilukentällä ajettava nopeatempoinen kutsukilpailu. Crazy Mike oli kutsuttu mukaan rallicross-Peugeotilla. Pyynikin tapahtuma on erilainen, sillä nytkin paikalla oli noin 1 300 ihmistä. Crazy Mike ajoi näyttäviä lähtöjä, vaikka etuveto jää yleensä lähdössä. Sijoitus oli 13s.

– Tavallaan hyvä fiilis jäi illasta, mutta auto ei ollut paras ajettava lyhyelle ovaaliradalle. Auton takapää olisi saanut “liitää” enempi. Loppua kohti ajoni parani, mutta viimeisessä erässä autosta katkesi vetonivel. Mutta hieno show se oli, Järvelässä asuva Crazy Mike paketoi Tampereen reissun.

Teksti: Vesa Rauhala

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste