Urallaan niin kartingin Pohjois-Euroopan mestaruuden, kuin mitalisijat niin Formula Renault 1.6 Nordic ja Formula STCC Nordic -sarjoissa saavuttanut Autourheilun Kansallisen Keskusliiton valmennusryhmään kuuluva Juuso Puhakka, sekä myöskin pitkällä urallaan mm. kaksi rata-autoilun Suomenmestaruutta, Espanjan GT-mestaruuden ja mitalisijoitukset niin Lamborghini Super Trofeo Euroopan ja Aasian -sarjoissa pokannut Mikko Eskelinen haastavat kanssakilpailijat saksalaisen Leipert Motorsportin täysin tehdasuudella autolla.
Kuuteen kilpailuviikonloppuun ja niissä ajettavien 12 osakilpailuun, sekä erikseen Rooman Vallelungan radalla ajettavan kahteen MM-osakilpailuun kaksikko lähtee luottavaisin mielin. Puhakan tie Eskelisen tiimikaveriksi alkoi jo puoli vuotta sitten Espanjassa ajetuissa kaksipäiväisissä testeissä, jossa nuorukainen erinomaisella vauhdillaan vakuutti päättäjät.
Myös Eskelinen on haltioissaan uudesta tiimikaveristaan sekä ennen kaikkea siitä, että ensimmäistä kertaa koko Lamborghini Super Trofeo -ratasarjan historiassa radalla nähdään sinivalkoinen autokunta.
– Historia on näyttänyt, että Lamborghini Super Trofeo on erinomainen ponnahduslauta kuljettajille kohti GT3-autojen ammattilaisluokkaa, jossa minunkin pitkän tähtäimen tavoiteeni on. Viimeiset kolme kilpailukautta olen ajanut ns. pikkuformuloilla, joten nyt on aika ottaa askel ylöspäin ja siirtyä haastaville ns. F1-radoille GT-autojen pariin. Näin ollen Lamborghini Super Trofeo sopii täydellisesti suunnitelmiini ja vielä kun pääsen hallitsevan Aasian mestaruussarjan hopeamitalisti Mikko Eskelisen tiimikaverina kilpailemaan hänen entuudestaan tuntemilla radoilla, niin odotukset ovat korkealla, Puhakka kertoo.
– Olen neljä viimeistä kilpailukautta ajanut niin Lamborghini Super Trofeo Euroopan kuin Aasiankin mestaruussarjoissa, ja niissä 28:n
palkintokorokesijoituksen lisäksi saavuttanut EM-hopean ja MM-pronssin sekä Aasian sarjan hopeamitalin. Näin ollen nyt käynnistyvän
kilpailukauden tavoitteeni ei voi olla mitään muuta kuin mestaruus ja uskon sen olevan Juuso Puhakan kanssa täysin tavoiteltavissa. Aikaisemmin testeissä Juuso on erinomaisesti näyttänyt taitojaan, ja kun niin minulla kuin tiimillämme Leipert Motorsportilta löytyy usean vuoden verran kokemusta myös kaikissa edessä olevilta Aasian kilparadoilta, niin lähtökohdat pitkälle kilpailukaudelle ovat ehkäpä koko yli kymmenvuotisen moottoriurheilu-urani parhaimmat, Eskelinen jatkaa.

Juuso Puhakka ja Mikko Eskelinen paiskasivat kättä sinivalkoisen yhteistyön merkiksi. Kuva: Sanna Eskelinen
Lamborghini Super Trofeo ratasarjoja ajetaan niin Aasiassa, Euroopassa, Amerikassa kuin Lähi-idässä. Aasian mestarussarjassa ajetaan
Malesiassa, Thaimaassa, Japanissa, Kiinassa ja Italiassa, jossa marraskuussa kilpailukausi huipentuu MM-kilpailuihin. Jokaisessa
kilpailuviikonlopussa ajetaan kaksi 50 minuutin mittaista lähtöä, joita on edeltänyt kahdet vapaat harjoitukset ja aika-ajot. Mestaruuspisteitä kuljettajat keräävät luokittain, joihin heidät on kategorioitu autokunnittain joko PRO-, PRO-AM tai AM-luokkiin. Samaisen kilpailuviikonlopun aikana radoilla ajetaan myös mm. Blancpain GT Aasian mestaruussarjan osakilpailut.
Sarjan ensimmäinen osakilpailuviikonloppu ajetaan huhtikuun puolivälissä Kuala Lumpurin Sepangin Formularadalla, jossa trooppiset olosuhteet laittavat heti kuljettajat koville.
Teksti: Jani Kekoni
Mikko Eskelinen ja Maxx Ebenal kuudenneksi Lamborghini Super Trofeo -ratasarjan MM-finaaleissa
Mikko Eskeliselle Lamborghini Super Trofeo Aasian mestaruussarjan hopeaa