Kaikki viisi suomalaista olivat vaikeuksissa Meksikon kuumuudessa. Molempien suomalaisten Toyota-kuljettajien Jari-Matti Latvalan ja Esapekka Lapin matka päättyi jo perjantaina, kun Latvala autossa oli laturiongelmia ja Lappi ajoi ulos EK7:llä.

M-Sportin Teemu Suninen ajoi ulos niinikään seitsemännellä EK:lla, kun taas Skodan Kalle Rovanperän matka katkesi jo perjantain ensimmäisellä erikoiskokeella nuorukaisen osuttua tiellä olleeseen kiveen, joka rikkoi jäähdyttimen. Hyundain Jari Huttusen koki saman kohtalon kuudennella erikoiskokeella.

Kaikki suomalaiset pääsivät kuitenkin jatkamaan matkaansa lauantaina Ralli2-säännön myötä. Huttunen kärsi jälleen teknisistä ongelmista ja joutui puhaltamaan pelin poikki toistamiseen. Hän jatkoi kuitenkin taas matkaa sunnuntaina.

Loppujen lopuksi rallin paras suomalainen oli Jari-Matti Latvala, joka sijoittui kahdeksanneksi. Hän oli tyytyväinen sunnuntaipäivän antiin, sillä suomalainen teki päivän avauserikoiskokeelle nopeimman ajan ja sijoittui kahdessa seuraavassa toiseksi tallikaverinsa Ott Tänakin perään. Esapekka Lappi oli 11:s ja Teemu Suninen sijoittui kahdeksanneksitoista. WRC2-luokassa kisaava Rovanperä oli luokan viidenneksi nopein ja Jari Huttunen sijoittui kuudenneksi.

Rallin voittoon ajoi MM-pistekärki, Ranskan Sebastien Ogier, toiseksi sijoittui Espanjan Dani Sordo ja kolmanneksi Iso-Britannian Kris Meeke. Latvala on nyt MM-pisteissä viidentenä, perässään tallikaverinsa Tänak ja Lappi.

Rallin MM-sarja jatkuu 5.-8. huhtikuuta Korsikan kapeilla vuoristoteillä.

Meksikon MM-rallin tulokset

Sij. # Aika Ero edelliseen Ero 1:een
1. 1 S. OGIER 3:54:08.0
2. 6 D. SORDO 3:55:11.6 +1:03.6 +1:03.6
3. 10 K. MEEKE 3:55:27.2 +15.6 +1:19.2
4. 4 A. MIKKELSEN 3:55:46.4 +19.2 +1:38.4
5. 11 S. LOEB 3:56:32.6 +46.2 +2:24.6
6. 5 T. NEUVILLE 4:03:11.0 +6:38.4 +9:03.0
7. 31 P. TIDEMAND 4:04:32.7 +1:21.7 +10:24.7
8. 7 J. LATVALA 4:09:45.1 +5:12.4 +15:37.1
9. 38 G. GREENSMITH 4:11:17.3 +1:32.2 +17:09.3
10. 39 P. HELLER 4:18:26.1 +7:08.8 +24:18.1
11. 9 E. LAPPI 4:25:05.8 +6:39.7 +30:57.8
12. 3 T. SUNINEN 4:27:14.3 +2:08.5 +33:06.3
13. 35 M. BULACIA WILKINSON 4:27:18.6 +4.3 +33:10.6
14. 8 O. TÄNAK 4:56:50.8 +29:32.2 +1:02:42.8
15. 33 K. ROVANPERÄ 5:07:26.8 +10:36.0 +1:13:18.8
16. 86 J. JARAMILLO SALAZAR 5:15:16.3 +7:49.5 +1:21:08.3
17. 88 O. URIBE BALSA 5:15:53.9 +37.6 +1:21:45.9
18. 32 J. HUTTUNEN 5:24:46.5 +8:52.6 +1:30:38.5

WRC-luokan MM-pistetilanne

Sij. Total
1. Sébastien OGIER 25+1(1.) 1+4(10.) 25+0(1.) 56
2. Thierry NEUVILLE 10+4(5.) 25+2(1.) 8+3(6.) 52
3. Andreas MIKKELSEN 0+3(14.) 15+3(3.) 12+2(4.) 35
4. Kris MEEKE 12+5(4.) 0(R.) 15+0(3.) 32
5. Jari-Matti LATVALA 15+2(3.) 6+0(7.) 4+4(8.) 31
6. Ott TÄNAK 18+0(2.) 2+1(9.) 0+5(14.) 26
7. Esapekka LAPPI 6+0(7.) 12+5(4.) (-.) 23
8. Craig BREEN 2+0(9.) 18+0(2.) (-.) 20
9. Dani SORDO (-.) (-.) 18+0(2.) 18
10. Sébastien LOEB (-.) (-.) 10+1(5.) 11
11. Hayden PADDON (-.) 10+0(5.) (-.) 10
12. Elfyn EVANS 8+0(6.) 0(14.) (-.) 8
13. Mads OSTBERG (-.) 8+0(6.) (-.) 8
14. Pontus TIDEMAND (-.) (-.) 6+0(7.) 6
15. Bryan BOUFFIER 4+0(8.) (-.) (-.) 4
16. Teemu SUNINEN 0(18.) 4+0(8.) (-.) 4

WRC2-luokan MM-pistetilanne

Sij. Total
1. Pontus TIDEMAND (-.) 18(2.) 1(1.) 43
2. Jan KOPECKY 25(1.) (-.) (-.) 25
3. Takamoto KATSUTA (-.) 25(1.) (-.) 25
4. Eddie SCIESSERE 18(2.) (-.) (-.) 18
5. Gus GREENSMITH (-.) (-.) 2(2.) 18
6. Jari HUTTUNEN (-.) 8(6.) 6(6.) 16
7. Ole Christian VEIBY (-.) 15(3.) (-.) 15
8. Teemu SUNINEN 15(3.) (-.) (-.) 15
9. Pedro HELLER (-.) (-.) 3(3.) 15
10. Guillaume DE MEVIUS 12(4.) (-.) (-.) 12
11. Mattias ADIELSSON (-.) 12(4.) (-.) 12
12. Marco BULACIA WILKINSON (-.) (-.) 4(4.) 12
13. Janne TUOHINO (-.) 10(5.) (-.) 10
14. Kalle ROVANPERÄ (-.) (-.) 5(5.) 10

Teksti: Moottoriurheilu.tv

Suninen selvitti Meksikon rallihaasteeen

Jari Huttusen Meksikon MM-ralli oli ongelmien sävyttämä

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste