Toukokuussa sarja jatkuu Kerimäellä. Lylyläinen, HRCF:n Rami Suominen lähtee Kiparille puolustamaan sarjan pistejohtoaan Daihatsu Charadellaan luokassa 2.

Historic Rallisprint -sarja muuttui ensimmäisen osakisan jälkeen tosi mielenkiintoiseksi, sillä suurin osa ns. kärkinimistä jätti Siikajoella ajetun toisen osakisan väliin. Se muutti pistetaulukkoa melkoisesti eikä nyt vielä kolmaskaan osakisa taida tilannetta vielä palauttaa ns. normaaliksi. Tutuista luokkavoittajista ja ensimmäisessä osakisassa Rantasalmella olleista Kipari Sprintiin ovat ilmoittautuneet Heinolan UA:n Hannu Kärkkäinen (lk 1) ja Pieksämäen UA:n Vesa Rissanen (lk 4).

Kahden osakisan jälkeen Rami Suominen on kahdesti voittanut luokkansa. Kolmannen luokkavoiton esteenä saattaa Kipari Sprintissä hyvinkin luokassa 2 olla kiuruveteläinen Niko Allinen, joka tänä vuonna vasta ensimmäistä kertaa nähdään rallisprintissä. Kovaksi kuljettajaksi tiedetyllä Allisella vauhti hyvinkin riittää, mutta kahdesta kisasta poisoleminen rasittaa sarjatilanteessa.

Luokassa 1 Hannu Kärkkäinen on saalistanut yhden kakkossijan ja kerran voittanut. Piste-ero Suomiseen on ennen Kiparia neljä pistettä. Mikäli Kärkkäinen nyt voittaa ja Suominen jää luokassaan kakkoseksi, piste-ero kapenee kahteen pisteeseen.

Luokassa 4 Vesa Rissanen voitti Rantasalmella eikä ollut Siikajoella, joten pieksämäkeläisen yksi nollakisa on nyt hoidettu alta pois. Mestaruuden uusimiseksi Rissaselle ei saisi ”huteja” tulla jäljellä olevista kisoista. Raahelainen Mikko Aho on Opel Mantallaan ennen Kiparia kuusi pistettä Rissasen edellä.

Luokassa 5 ajava oululainen, Scuderia Palacen kuljettaja Samuli Mustonen joutuu ajamaan näillä näkyminen ainoana osanottajana, kun vanha konkari Matti J. Tarvainen perui osanottonsa Kiparille.

Kipari Sprint Rautavaaralla noin kahden kilometrin mittaisella, lumisella ja jäisellä radalla alkaa sunnuntaina 18.3. kello 12.00. Palkintojenjako on alustavan aikataulun mukaan noin klo 16.00.

Historic Rallisprint -sarjan kesäkausi pärähtää käyntiin toukokuun puolivälissä Kerimäellä, sen jälkeen on vuorossa Uurainen. Kauden päättää syyskuun loppupuolella ajettava sarjan kuudes osakisa, JHS Kuljetus Rallisprint. Kilpailijoiden lopputulokseen lasketaan viiden parhaan kisan pisteet.

Teksti: Kikka Kuosmanen

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste