Kaksikko tulee kisaamaan kauden 2018 Renault Twingo Super1600 -autoilla, jotka on rakennettu ja kehitetty SET Promotionin pajalla Turussa.

Kuusi kertaa rallicrossin EM-sarjan Super1600-luokan podiumille yltänyt Shigabutdinov tulee kisaamaan SET Promotionin väreissä nyt seitsemättä kauttaan. Venäläisen paras suoritus on vuodelta 2016, jolloin hän oli kolmas.

Kallio sen sijaan kisaa EM-sarjassa saatuaan kisapaikan palkinnoksi voitettuaan historian ensimmäisen RX Academy -kauden. 18-vuotias voitti myös RX Academy on Ice -talvisarjan. Vastus EM-sarjassa tulee olemaan kuitenkin kova, ja ensi kuun kauden avaukseen Barcelonaan, Espanjaan on ilmoittautunut 25 ajajaa. AKK Driver Academyyn -kuuluva suomalainen teki kansainvälisen rallicross-debyyttinsä vuonna 2016, jolloin hän ajoi Barcelonassa neljänneksi.

Jesse Kallio ja Timur Shigabutdinov ajoivat onnistuneet testit Ranskassa. Kuva: Set Promotion

– Tämä on erityistä minulle, koska tämä on minun ensimmäinen kansainvälinen kauteni ja odotan sitä todella innoissani, Kallio toteaa.

– EM-sarjassa on paljon taitavia ajajia, mutta RX Academyn taso viime kesänä oli myös korkea. Se auttoi minua paljon ja totta kai RX Academyn talvisarja auttoi myös valmistautumaan tähän kauteen. Tavoite on yrittää voittaa joitain kisoja ja toivottavasti päästä podiumille, Kallio päättää.

Vuoden 2018 rallicrossin EM-sarja pitää sisällään kuusi osakilpailua:

14.-15.4. Espanja, Barcelona

28.-29.4. Portugal, Montalegre

9.-10.6. Norja, Hell

1.-2.9. Ranska, Loheac

15.-16.9. Latvia, Riika

13.-14.10. Saksa, Estering,

Teksti: Moottoriurheilu.tv / Set Promotion Tiedotus

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste