Team Mad-Croc Karting Finlandin kuljettajat osallistuvat tulevana viikonloppuna Benelux-maiden IAME-mestaruussarjan osakilpailuun kuuluisalla Spa-Francorchampsin radalla Belgiassa.

Tiimi on tällä kertaa matkassa kolmen kuljettajan voimin, X30 Senior -luokassa tiimiä edustaa tuttu kaksikko Tuisku Ovaska ja Valtteri Valkeejärvi ja X30 Mini -luokassa Tomas Hassinen. X30 Junior -luokassa kilpaileva Jasper Hassinen joutuu jättämään kilpailun väliin koulukiireiden vuoksi.

Kilpailuviikonlopun näyttämö voisi tuskin olla parempi tunnelmaltaan, sillä kartingrata sijaitsee Spa-Francorchampsin formularadan sisäpuolella.

– Rata poikkeaa täysin muista tänä keväänä ajamistamme. Se on nopea, mutta sisältää myös hitaita mutkia ja kanttarin yli hyppyjä, mikä käy sekä rungon että kuljettajan päälle, pohtii Team Mad-Croc Karting Finlandin tiimipäällikkö Petri Ovaska.

Sääolosuhteet vaihtelevat Spassa nopeasti ja tiimi saikin jo torstaina tuntumaa sekä märkään että kuivaan rataan.

– Paikalliset kuljettajat ovat ajaneet täällä pari viikkoa sitten järjestetyssä Belgian mestaruussarjan kilpailussa, joten rata on heillä vielä tutussa muistissa. Kuivalla radalla olimmekin vielä eilen jonkin verran kärkeä perässä, mutta sateella vauhtimme oli parempaa, Ovaska toteaa.

Tuiskun ja Valtterin tavoitteena on paikka noin 70 kuljettajan X30 Senior -luokan A-finaalissa, mutta sen saavuttaminen vaatii paljon töitä ja hyviä onnistumisia. Ilahduttavasti myös edellisessä Mariembourgin kilpailussa hyvään vauhtiin päässyt Tomas saa kunnolla kilpailukokemusta, kun X30 Mini -luokassakin on 20-30 osallistujaa.

– Tällä hetkellä meille on tärkeintä päästä ajamaan kilpaa, kun sitä ei ennen toukokuun loppua kotimaassa voi tehdä, Ovaska toteaa.

Team Mad-Croc Karting on pitkän historian omaava suomalainen karting-tiimi, joka kilpailee IAME/X30-sarjoissa. Benelux-maiden IAME-sarjan toinen osakilpailu ajetaan Belgian Spa-Francorchampsin radalla 27.-29. huhtikuuta 2018.

Teksti: Team Mad-Croc Karting Finland

Team Mad-Croc Karting Finland kotimatkalle Mariembourgista positiivisissa tunnelmissa

Ranska tarjosi Team Mad-Croc Karting Finlandille onnistumisia ja pettymyksiä

Team Mad-Croc Karting Finland hakee menestystä Ranskasta

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste