F1-kauden jatkuessa viikonloppuna Azerbaidzhanissa, voidaan Kimi Räikkösen ja Valtteri Bottaksen olevan jälleen mukana kärkikamppailuissa.

F1-kauden avauksen sinivalkoisista väreistä Australian palkintokorokkeella vastasi Ferrarin Kimi Räikkönen, joka sijoittui kolmanneksi. Seuraavassa osakilpailussa Bahrainissa oli puolestaan Mercedeksen Valtteri Bottaksen vuoro nostaa siniristilippu tankoon toisen sijan myötä. Edellisessä Kiinan osakilpailussa molemmat suomalaiset nousivat podiumille Bottaksen sijoituttua jälleen toiseksi ja Räikkösen ajettua kolmanneksi.

Tulevana viikonloppuna Azerbaidzhan isännöi kauden neljättä F1-osakilpailua. MM-kalenteriin vasta vuonna 2016 lisätylle katuradalle startataan Ferrarin Sebastian Vettelin johdossa. Saksalainen on kerännyt 54 pistettä, toisena olevalla Mercedeksen Lewis Hamiltonilla on kasassa 40 pistettä ja hänen tallikaverillaan Bottaksella on viisi vähemmän. Räikkönen on viidentenä pistein 30, mikä on seitsemän pistettä vähemmän kuin Red Bullin Daniel Ricciardolla.

F1-lähetykset Suomessa näyttää C More.

Aika-ajolähetys alkaa lauantaina klo 15 ja kilpailulähetys sunnuntaina klo 13.30, kilpailu starttaa klo 14.55.

Lisätietoa: Formula1.com

Teksti: Moottoriurheilu.tv

Ricciardo voittoon Kiinan GP:ssä – Bottas toinen, Räikkönen kolmas

Torihuhuille loppu – näin Kimin valo vaihtui Bahrainin onnettomuudessa

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste