Kymmenvuotisen kartinguran aikana Tommi ajoi eri luokissa vaihtelevalla menestyksellä. Syksyllä 2016 Tommi ajoi ensimmäiset testit Ilkka Ylitalon omistamalla Duratec-moottorisella Van Diemenillä, jolla Elmeri Ylitalo on ajanut menestyksekkäästi useampana kautena sarjassa.

Kolmipäiväiset testit sujuivat hyvin koleasta ja vaihtelevasta säästä huolimatta. Testin aikana auto tuntui sopivan käteen niin hyvin, että Heino alkoi miettiä siirtymistä kartingista Formula Fordiin. Testejä jatkettiin syksyllä 2017 ja päätös SM-sarjaan osallistumisesta alkoi vahvistua.

Tänä keväänä oli vuorossa rataleiman suorittaminen jo tutuksi tulleella kalustolla. Heino tulee ajamaan täyden SM-sarjan, ja lisäksi kauden avaavan Botniarace-kilpailun Jurvassa viikon päästä lauantaina. Lisäksi harkinnassa on jokin ulkomainen kilpailu mahdollisuuksien mukaan.

SM-sarjasta Heino lähtee tavoittelemaan tasaisia kisaviikonloppuja ja sijoitusta kolmen kärkeen. SM-sarjan kolme parasta pääsevät anomaan merkittävää stipendiä kaudelle 2019, joka kiinnostaa nuorukaista kovasti autourheilu-uran jatkoa ajatellen.

Autourheilun lisäksi 16-vuotiaan peruskoululaisen harrastuksiin kuuluvat salibandy ja kalastus.

Formula Fordien kilpailukausi koostuu seuraavista tapahtumista:

05.05. Botniaring Jurva Ford-Malja osakilpailu

16.-17.06. Ahveniston moottorirata Hämeenlinna SM ja Ford-malja

01.-02.09. Ahveniston moottorirata Hämeenlinna SM ja Ford-malja

22.-23.09. Alastaro Circuit Loimaa SM ja Ford-malja

Teksti: Heikki Hirsimäki

Suomen mestari palaa Formula Fordeihin – HMH Racing vähintään kahdella autolla SM-sarjaan

Formula Ford -luokka panostaa täysillä tulevaan kauteen

Formula Fordeissa ajetaan 50 000 euron palkintopotista tulevina vuosina

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste