Abarth -sarjassa kilpaillaan tänä vuonna seitsemänä viikonloppuna ja tuttuun tyyliin jokaisena viikonloppuna ajetaan kaksi kilpailulähtöä.
Imolassa Trofeo Nazionale Abarth -luokalla on lauantaina vapaat harjoitukset sekä aika-ajo. Aika-ajo on muuttanut tänä vuonna hieman muotoaan ja se ajetaan kahdessa osassa siten, että ensin taistellaan ensimmäisen kilpailun lähtöruuduista, jonka jälkeen ajetaan vielä aika-ajon toinen osio, missä taistellaan ”super pole” -lähtöruudusta.
– Abarth -sarja ajetaan nyt ainakin varmuudella tänä vuonna. Muut kuviot ovat vielä auki, mutta tarkentuvat varmasti lähiaikoina. V-Action -tiimi halusi minut kovasti ajamaan tänne, joten ajan tämän sarjan kokonaisuudessaan ainakin, Pajuranta kertoi Imolasta.
Vapaat harjoitukset alkavat Suomen aikaa tänään Imolassa kello 13.20 ja aika-ajo on kello 20.15.