Tuusulalaisella Ford Motorcraft Rally Teamin kuljettaja Jani Luhtaniemellä oli kesäkauden avauksessa paljon pelissä: talven kisoista on tilillä kaksi nollatulosta ja pistesaldon kartuttaminen on välttämätöntä sekä SM-sijoituksen parantamiseksi että Tulevaisuuden Tähti -finaalipaikan saavuttamiseksi.

Kouvolan kisa alkoi hieman vaisusti eivätkä erikoiskoeajat ja -sijoitukset povanneet Luhtaniemelle ja kartturi Ari Koposelle kovin korkeaa loppusijoitusta. Ensimmäiseen huoltoon tullessa sijoitus oli yhdeksäs, hieman yli puoli minuuttia kärjestä jääneenä.

– Jarrupaikat oli aivan hukassa ja se oli sellaista pumppailua. Lisäksi tiet oli tosi liukkaat, kertoi Luhtaniemi huoltoon tullessa.

Huollon jälkeen ajettiin aamun kolme erikoiskoetta uudestaan. Luotto omaan tekemiseen alkoi parantua, ja siitähän kellokin tykkäsi. Luokan kärki meni omia menojaan, mutta Luhtaniemi kävi tiukkaa keskinäistä kamppailua Jaakko Lavion ja Lauri Joonan kanssa. Toiseen huoltoon tultaessa Luhtaniemi ja Koponen olivat nousseet seitsemänneksi.

– Olisi pitänyt olla kyllä heti aamusta hereillä, manaili Luhtaniemi Ralliradiolle.

Niinhän sitä sanotaan, että “parempi myöhään kuin ei koskaan”. Luhtaniemen vauhti alkoi löytyä kahdelle viimeisellä erikoiskokeelle samalla, kun kärkipään kuskien menoa vaikeutti liukas ja pölyävä tie. Toiseksi viimeisellä erikoiskokeella numerolla 12 startannut Luhtaniemi ajoi SM3-luokan toiseksi nopeimman ajan, ja viimeiseltä pätkällä kirjattiin SM-uran ensimmäinen pohja-aika!

Lopputuloksissa Luhtaniemi ja Koponen sijoittuivat SM3-luokassa kuudenneksi.

– Hieno päivä! Ennakkoon reitti vaikutti tylsältä, mutta kyllä tämä oli silti hauska. Auto toimi koko kisan hyvin, samoin yhteistyö “uuden” kartturin kanssa. Kaiken kaikkiaan hyvä nousujohteinen kisa, mutta harmittaa niin vietävästi, kun viides sija jäi saavuttamatta. Se olisi ollut tärkeää jatkon kannalta, kertoi Luhtaniemi maalissa.

Teksti: Anu Haapalainen

Kuva: Toni Ollikainen

 

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste