Trogen osallistuu kilpailuun sarjan nuorimpana kuljettajana. 

– Kun Sami-Matti ensimmäisen kerran istui kilpurin rattiin, minä ja moni taustajoukoista totesimme, että nuoressa pojassa on sellaista lahjakkuutta, että haluamme nähdä mihin se voi johtaa. Sami-Matti itse halusi ajaa, pitää hauskaa radalla ja kilpailla. Meille selvisi, että se pursuava intohimo, mikä hänestä huokuu, on palkittava kaikella mahdollisella avulla, joten aloitimme tekemään työtä tulevaisuutta varten, isä Mika Trogen muistelee.

Sami-Matti ajoi jo 13-vuotiaana ensimmäisen kilpailunsa ulkomailla, Viron rallicross-sarjassa. Seuraavalla kaudella hän ajoi Viron juniorisarjan mestariksi ja voitti ensimmäisen ajamansa European Challenge -sarjan osakilpailun. Suuri pettymys tuli, kun FIA totesi Sami-Matin liian nuoreksi, ja Euroopan sarja oli jätettävä kesken. Viime kaudella Sami-Matti ajoi kahta F4-sarjaa, kilpailuja ja matkustamista oli paljon, menestystäkin tuli kahden palkintosijan myötä.

Syksyllä oli tehtävä päätöksiä, täksi kaudeksi formulat jäivät tauolle ja keskittyminen suunnattiin takaisin rallicrossiin. Sami-Matille tarjoutui neuvottelujen johdosta mahdollisuus kilpailla RX2-luokassa, jota ajetaan MM-osakilpailujen yhteydessä. Sarjaan lähtöä helpottaa tuttu talli, Sami-Matti ajoi turkulaisen Set Promotionin väreissä jo Viron sarjassa.

Rallicrossin MM-sarja on jo alkanut, joten myös RX2-luokassa on ajettu ensimmäinen osakilpailu, Sami-Matti ei Belgian kilpailuun osallistunut.

– Täytin kisaviikonlopun sunnuntaina 16 vuotta, selvitettiin onko lisenssin saaminen mahdollista, mutta koska päätös oli kielteinen, jäi ensimmäinen osakilpailu väliin, Sami-Matti kertoo.

Valmistautuminen ensimmäiseen RX2-luokan kilpailuun on alkanut autoa testatessa.

– Ajoin jo vuonna 2016 ensimmäisen kerran RX2-autolla. Yhteensä olen ajanut neljä päivää testiä ja yhden lähtötreenin tässä keväällä, uskon että se riittää, koska ajo sujui hyvin ja vauhtiakin löytyi. Ajotyyli ei paljoa ero etuvetoisesta, autoa pitää viedä tarkasti ja siististi. Mutkat toki pääsee aika paljon etuvetoa kovempaa, kun auto on nelivetoinen ja tehoa löytyy yli 300 hevosvoimaa.

Tulevana viikonloppuna unelma täyttyy, Sami-Matti pääsee ajamaan MM-näyttämölle rallicrossia, sarjan nuorimpana kuljettajana. Vuosien odotus palkitaan.

– Lähden matkaan hyvillä mielin ja katsomaan, miten vauhtini riittää näin isossa kisassa. Odotan hyvää ja kovaa kilpailua, ja yritän päästä finaaliin, Sami-Matti summaa ajatuksiaan.

Kilpailu Englannin Silverstonessa alkaa lauantaina, jolloin ajetaan ensimmäiset alkuerät, sunnuntaina ovat vuorossa semifinaalit ja finaalit. Yle näyttää kilpailun suorana lähetyksenä sunnuntaina TV2:lla alkaen klo 16.00.

Teksti: Toni Lönnroos / Sami-Matti Trogenin Tiedotus

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste