Legends-luokan Suomen mestaruussarjan kausi lähti käyntiin jo toukokuun alussa Botniaringin radalla. Rata-SM-sarjan avausosakilpailu Ahvenistolla on näin ollen Legends-luokan kauden toinen Trophy-sarjakilpailu. Lisäksi Legendsien Pohjois-Euroopan mestaruussarja käynnistyi toukokuun puolessa välissä Riiassa. Vartiaisen oma kausi on startannut muutamia kommelluksia lukuunottamatta erinomaisesti.

– Hyvin on lähtenyt kausi käyntiin, pieniä omia mokia ja pieniä teknisiä ongelmia lukuunottamatta. Botniaringillä oli hyvä vauhti päällä, mutta omasta ajovirheestä sitten pöpelikköön, tai oikeastaan lammikkoon, ja siitä sitten keskeytys. Toisessa lähdössä olin sitten tarkempana ja sain korjattua voiton talteen, kertailee Vartiainen kauden alkuaan.

– Riiassa olin taas kärkiryhmän vauhdissa mukana heti aika-ajosta lähtien ja sieltä tuli ensimmäisestä lähdöstä keskeytys vaihteensiirtäjän rikkoutumisen takia. Siitä suivaantuneena seuraavaan, mutta ei ihan vauhti riittänyt taistelemaan voitosta ja tuloksena kolmas sija. Kolmannessa lähdössä oli jo parempi kyyti päällä. Ajattelin, että jätän omat yritykset ihan viimeisille kierroksille ja sieltä sitten tuli voitto.

Vartiaisen autourheiluhistoria nojautuu pitkälti kartingiin, mistä siitäkin mies piti vuosien taukoa ennen siirtymistä Legends-luokan puikkoihin vuonna 2016. Ensimmäinen kausi Legendseillä meni vielä opetellessa, mutta viime kaudella mies väläytteli radalla voittajan elkeitä useampaan otteeseen.

– Vauhti on peräisin parin vuoden opettelusta tämän luokan suhteen, hyvin säädöissä olevasta kalustosta ja parhaista omista mekaanikoista! Kuskikin on vertynyt muutamien ajamattomien vuosien jälkeen tikistämään itsestään parhaan mahdollisen, hymyilee Vartiainen.

Heinäkuussa 30-vuotisjuhliaan viettävä Vartiainen muistuttaa, että Legends-luokassa joskus malttikin on valttia. Kilpailuja ja varsinkaan mestaruuksia ei voiteta ensimmäisessä mutkassa.

– Kärki on Legendseissä tasainen, joten pitäisi pystyä tasaisen tappavasti napsimaan podiumsijoituksia ja välttämään “nollalähtöjä”. Kaikkia lähtöjä ei tarvitse voittaa, vaikka kyllähän se itseluottamusta ruokkisi hyvin, huomauttaa Vartiainen.

Kuopiolainen odottaa jo innolla Rata-SM-kauden aloittavaa Ahveniston osakilpailua, joka ajetaan kahden viikon kuluttua. Mies muistuttaa, että Ahveniston kapea ja haastava rata tarjoaa takuuvarmuudella nähtävää myös yleisölle.

– Ahvenistolla on tosi hyvät mahdollisuudet seurata kisoja mm. näkyvyyden suhteen. Lähdöt ja ison osan radasta näkee suoraan rinteeltä. Ahvenistolla muutenkin on sellainen tunnelmallinen meininki suhteellisen pienen varikon suhteen, niin ehkä senkin takia varikolla on kiva kierrellä. Ahvenistolla myös yleensä sattuu ja tapahtuu ehkä enemmän kuin normaalilla moottoriradalla. Tästähän tulee varmasti lisäjännitystä katsojille, vinkkaa Vartiainen.

Legendsit ovat vieneet Vartiaisen sydämen samoista syistä, kuin niin monen muunkin kuljettajan kohdalla. Luokan taso on yksi Suomen kovimmista, eikä radalla tunne oloaan yksinäiseksi.

– Legendseissä on parasta iso automäärä, ei tarvitse yksin ajella rataa ympäri. Kärki on tasainen, ja moni kuski pystyy voittamaan onnistuessaan. Muutenkin luokassa on hyvä yhteishenki, radalla vedetään täysillä mutta varikolla voi naureskella muiden kuskien kanssa, mies paljastaa.

Vaikkakin Vartiainen on alkukauden ajanut kärkivauhtia, ei Legends-luokassa voi höllentää tahtia hetkeksikään.

– Koko ajan yritetään löytää lisää vauhtia, koska niin tekevät muutkin. Luokka on kova!

Legendsit ja Vartiainen nähdään radalla seuraavan kerran Rata-SM-sarjan kauden avausosakilpailussa Ahveniston moottoriradalla Hämeenlinnassa 16.-17. kesäkuuta.

Teksti: Rata SM Tiedotus / Kristiina Vaalasmaa

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste