Luokassa neljä olin Vihdissä 1,08 sekuntia kärjestä ja sijoitus oli kuudes. Se vain on älyttömän tasaista. Kauhajoella ajoin luokassa viisi, eikä siinäkään helpolla päässyt, 0,49 sekunnilla voittanut Seinäjoella asuva hallitseva Suomen mestari totesi

– Toisella kierroksella meni hiukan yliyrittämiseksi ja auto luisteli ehkä liikaa. Autoa ollaan jatkuvasti kehitetty, mutta menestyminen asfaltilla on ollut miehestä kiinni, Lemmetti arvioi.

Pistetilanne kaksivetoisissa on kolme pistettä Jari-Matti Tiilikan hyväksi. Toisena oleva Lemmetti ei tuijota taulukkoa ennen sarjan kahta soraosakilpailua

Nyt keskitytään sorakisoihin, jotka ovat meikäläiselle asfaltin jälkeen vahvempi juttu. Mutta ajetaan ne ja katsotaan Laihialla lokakuun 13. päivä viimeisessä kisassa mikä on tilanne, Lemmetti tuumaa.

Teksti ja kuva: Vesa Rauhala

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste