– Hyvillä filiksillä aloitettiin tämä ralli. Oli mukava päästä neljän kuukauden tauon jälkeen ajamaan kilpaa. Shakedownissa aamulla haettiin vaan ajotuntumaa ja totuteltiin taas nuotista ajamista, Lario summasi.

– Aika maltilla otettiin tänään, eikä ihan hampaat irvessä menty. Yleisöpätkä vain kurvailtiin läpi. Vauhtia on vielä kiristää.

CHL Sport Auto -tiimissä ajava Lario povaa heti kisan todellisesta avauspäivästä perjantaista kovaa haastetta. Edessä on kahdeksan erikoiskoetta ja liki 150 ek-kilometriä. Lario kuitenkin luottaa, että Peugeot 208 R2 selvittää haasteen 22-vuotiaan suomalaislupauksen taitavassa ohjauksessa.

– Huomenna perjantaina onkin sitten jo tiukka päivä. Se on rallin pisin ja haastavin päivä. Pätkät ovat tosi karkeita ja kivisiä. Yritetään tietysti ajaa ehjä päivä, jonka jälkeen on kiva jatkaa kisaa, Lario pohdiskeli.

– Esimerkiksi perjantain avauspätkällä meillä on yli 50 sekuntia nuottia, joten mutkaa on mutkan perään. Hirveän tarkkana on oltava, sillä kiviä on sekä sisällä että ulkona.

Lario ja Hämäläinen lähtevät tavoittelemaan WRC3-luokan voittoa, mikä nostaisi suomalaiset tiukasti mukaan sarjan mestaruustaisteluun. Maltti on valttia kivisillä ja teknisillä erikoiskokeilla.

– Ajamisen pitää olla tosi tarkkaa. Yksikin virhe voi päättää kisan. Se vaatii keskittymistä ja malttia. Kärki menee aina kovaa, mutta luokkavoittoa me haetaan. Siitä olisi mukava jatkaa mestaruuskamppailua, Lario paaluttaa.

– Tässä kisassa ei tarvitse liikaa täysillä ajaa. Isoja kiviä on paljon ja niiden kanssa pitää olla tarkkana. Kun tullaan kaksivetoisella autolla nelivetoisten perässä, niin se on aina haastavaa. On tärkeää välttää rengasrikkoja, vaikka ne ovatkin hyvin mahdollisia.

Sardinian MM-ralli päättyy sunnuntaina. Ohjelmassa on yhteensä 20 erikoiskoetta.

Teksti: Tade Larion Tiedotus / Aki Hietavala

Neljä suomalaiskuljettajaa mukaan Sardinian MM-ralliin

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste