– Siinä oli kyllä aika lailla ohjelmaa. Heti ykkösellä meni pitkäksi yksi kurvi, joka oli leikattu mutaa täyteen. Metsäosuuksilla oli todella kosteaa, ja jos niitä ei ollut nuottiin saanut, niin se on vähän kuin kesäpyörillä ajaisi mustalla jäällä. Olisi täytynyt vauhtia ottaa todella paljon pois. Tällä kertaa renkaat kesti, mutta sitten olikin muita ongelmia, Sahila manasi.

– Ykkösen jälkeen meni toinen flekti hajalle, ja vaikka toisen pitäisi piisata, niin siltikin tuli ongelmia lämpöjen kanssa. Oikeastaan lauantaina jokaisella pätkällä sai tutkia lämpöjä, kun varoitukset vilkkui tauluissa. Kyllähän se keskittyminen menee väkisinkin kaikkeen tuollaiseen. Yhteensä kolme kertaa mentiin pitkäksi ja mitään näistä ei ollut nuotissa.

Ongelmat jatkuivat kolmannella erikoiskokeella, jossa keskeytyskin oli enemmän kuin lähellä. Suomalaiskaksikon erinomaiset huoltotaidot antoivat kuitenkin mahdollisuuden sinnitellä lauantain päivähuoltoon asti.

– Kolmosella menetettin sitten jo paljon aikaa, kun jouduttiin pysähtymään pätkälle tarkistamaan vaurioita ja tyhjentämään jäähdytin. Tehostajaan ei ollut enää nestettä jäljellä, joten ilman sitä ajettiin huoltoon. Muuten sama kuin karting-auto, mutta sata kertaa jäykempi ohjata. Vielä siirtymälläkin satoi niin kaatamalla vettä, että vitosvaihteella kun löi 80km/h-vauhdista kaasua, niin lähti sutimaan. Yhdessä kurvissa mentiin sitten vielä uloskin, kylläkin siirtymällä, Sahila naurahti.

Vaikka tuloksen osalta peli olikin menetetty jo avauspäivän jälkeen, starttasi mänttäläinen sunnuntaina ilman paineita keräämään tärkeää kokemusta tulevaisuutta ajatellen.

– Sunnuntai alkoi rauhallisesti, kun meitä varoiteltiin todella liukkaista metsäosuuksista. Vähän ehkä turhan paljon tuli hidasteltua niihin, vaikka se näyttääkin paikoin perunamaalta, kun nelivetoisten jälkeen starttaa reitille.

Sahila sai kuitenkin sunnuntain toisella erikoiskokeella hieman lohtua haastavaan viikonloppuunsa, kun tilille napsahti kauden ensimmäinen Peugeot Cupin pohja-aika.

– Se oli hyvä, että jotain tehtiin sentään viikonloppuna oikein, kun yksi pohja-aikakin saatiin. Kyllä sitä vauhtia on, kunhan sen saisi siirrettyä jokaiselle pätkälle. Palkintosijoista taisteltaisiin, mutta aina on se mutta, Sahila toteaa lopuksi.

Tulokset Peugeot 208 Rally Cup, Rallye Vosges 2018

1. Y. Rossel 1:57:48.7

2. E. Llarena + 47.9

3. L. Rossel + 1:42.9

4. Q. Ribaud + 2:15.7

5. E. Marchal + 3:53.1

6. H. Margaillan + 6:27.4

7. M. Evans + 11:02.8

8. H. Bonfils + 12:00.9

9. B. Maisano + 13:56.2

10. A. Sahila + 15:18.4

Teksti: Aki Sahilan tiedotus / Taneli Niinimäki

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste