– Vauhti on luokassa noussut taas viime vuodesta. Porukka on tasainen, eikä kestä pienintäkään virhettä, jos meinaa voittaa tänä vuonna kisoja. Tähän kun vielä saadaan A-P Niemi ja Kari Irri loppukaudeksi mukaan, niin kyllä saa ihan tosissaan painaa. Kilpailu on kovaa, mutta rehtiä, sanoi Perkiömäki.
SRC-luokan yllätysvoittoon Kaanaassa ajanut Janne Viitikko haluaa varmasti uusia temppunsa Honkajoella, mutta kuten jo ensimmäisessä kilpailussa nähtiin, on luokka erittäin tasainen ja virheisiin ei ole varaa.
– Alunperin ei ollut edes tarkoitus ajaa koko sarjaa, mutta eihän ensimmäisen kisan jälkeen oikein muita vaihtoehtoja jäänyt. Onhan se ihan Suomen mestaruudesta lähettävä taistelemaan, mutta olisi kyllä hieno juttu, jos mitalinkin saisi kaulaan, Viitikko totesi avauskilpailun jälkeen.
Autokrossi-luokassa varmasti suurin mielenkiinto kohdistuu kauden avauksessa ylivoimaisia otteita esittäneeseen Juha Rytköseen. Tässäkin luokassa haastajia kuitenkin riittää.
– Honkajoen radalla on tullut muutaman kerran ajettua ja siellä on enemmän kääntyvää kurvia. Toista voittoa lähden ehdottomasti hakemaan, Rytkönen kertoi luottavaisena.
Kuten jo avauskilpailu osoitti, käynnissä on äärimmäisen mielenkiintoinen rallicross-kausi ja sama ryminä jatkuu takuulla myös kauden toisessa osakilpailussa Honkajoella. Mukana on myös jo viime kaudelta SM-sarjan yleisölle tutuksi tullut RX Academy, joka tuo Suomen kilparadoille kansainvälistä väriä aina Australiasta ja Uudesta-Seelannista asti. Tule siis Honkajoelle todistamaan tätä moottoriurheilun juhlaa!
Aikataulu:
9:00 Alkuerät
n. 15:00 Semifinaalit
n. 16:30 Finaalit
n. 17:15 Palkintojenjako
Teksti: Rallicross SM / Taneli Niinimäki