– Hyvältähän se on maistunut, kun on tässä ehtinyt miettimään, että mitä oikein tapahtui viime viikonloppuna. Kyllähän siinä vähän aikaa meni, että tajusi sen mitä oli oikein tehnyt, että oli voittanut EM-sarjan osakilpailun. Nyt sen alkaa jo pikku hiljaa ymmärtämään ja sisäistämään. Oli se hieno hetki, Kallio herkistyy.
Kallio lähti mukaan EM-sarjaan voitettuaan viime vuonna rallicrossin SM-sarjan yhteydessä ajetun RX Academyn mestaruuden ja siitä palkinnoksi tuli täysi ohjelma Super1600-luokkaan tälle kaudelle. Kalustosta vastaa Jussi ja Kalle Pinomäen vetämä suomalainen Set Promotion -tiimi. Jo kauden kahdessa ensimmäisessä EM-osakilpailussa Kallio näytti, että vauhtia löytyy, mutta Espanjassa ja Portugalissa epäonni vei kuitenkin hyviltä suorituksilta pohjan pois.
– Nyt heti, kun kaikki pelitti ja ei ollut epäonnea, niin se meni sitten loppuun asti hienosti, Kallio kuvailee Hellin tapahtumia, jotka toivat lauantain alkueristä kolme kakkossijaa, sekä sunnuntaina voiton niin omasta semifinaalilähdöstä, kuin finaalistakin.
Hurjin tilanne koettiin ehdottomasti semifinaalilähdössä, missä heti startin jälkeen yksi kilpakumppaneista tervehti autonsa kanssa nokka edellä Kalliota kuljettajan puolen oven kautta.
– Kyllähän se aika lailla pelästytti, kun auto yhtäkkiä lähti kylki edellä menemään ja vauhti kuoli ihan kokonaan siihen paikkaan, kun mentiin nurmikon kautta. Onneksi se kuitenkin kääntyi niin, että päästiin ajamaan toisena normikierrosta. Mitä tahansa voi aina tapahtua. Sitä ei ikinä tiedä startin jälkeen, että mitä ensimmäisessä mutkassa tulee tapahtumaan, Kallio korostaa rallicrossin arvaamattomuutta.
“Kyllä se nyt on iskussa”
Kallion mukaan heti kilpailun jälkeen kännykkä oli kuumana pitkän aikaa, kun onnitteluita voittajalle sateli ja sosiaalisessa mediassa Jesse Kallio Racingin kanavat keräsivät suurta suosiota. Tuore ykköspalkinto löysi paikkansa palkintokaapista ihan sieltä kunniapaikalta.
– Kyllä se meni ihan keskimmäiseksi, kuitenkin niin iso merkkipaalu uralla, Kallio sanoo.
Siinä missä komea ykköspalkinto edustaa fyysistä todistetta onnistumisesta, niin myös kuljettajan henkiselle puolelle komea voitto toi ison lisäbuustin tulevaisuutta ajatellen.
– Varsinkin kun kausi oli siihen asti ollut aika epäonnekas, niin kyllähän voitto toi taas takaisin sen varman fiiliksen. Tietää, että homma toimii, kun kaikki vaan loksahtaa kohdalle. Kyllä se voitto auttoi tosi paljon henkisellä puolella, vaikka toisaalta ei sillä puolella ole ongelmia ollutkaan missään vaiheessa.
Super1600-luokassa seuraava EM-osakilpailu ajetaan vasta syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna Ranskassa. Sitä ennen Kallio ehtii ajamaan SM-sarjan kokonaan läpi, jonka neljästä jäljellä olevasta osakilpailusta ensimmäinen ajetaan lauantaina Honkajoella. SM-avaus toukokuussa Kaanaassa päättyi Kallion osalta jo perjantain harjoitusten jälkeen auton tekniikkamurheiden seurauksena.
– Kohtuu pienellä selvittiin onneksi. Tottakai moottori piti avata, mutta ei nyt mitään älyttömän isoa puuhaa ollut sen kanssa. Kyllä se nyt on iskussa, kotipihassaan torstaina 500 metrin tsekkaustestin ajanut Kallio taustoittaa.
Vuosi sitten Kallio kilpaili Honkajoen helteessä kuumeesta kärsien, mutta siitä huolimatta sijoitus oli RX Academyssa kolmas.
– Hieno, perinteinen rallicross-rata. “Taka-alakurvi” on tosi makea ja hyvä ohituspaikka meidän etuvetoiselle autolle. Ehjä kilpailu on tavoitteena, että pääsisi ajamaan kaikki lähdöt ongelmitta. Ja tottakai yritetään päästä ihan vaikka finaaliin, jos vain kaikki rokkaa, tuore EM-osakilpailuvoittaja päätti.
Teksti: Jari Hotti, Jesse Kallio Racingin tiedottaja