Voitollaan Renault Meganella kilpaileva Pensas tarrasi pistetaulukossa vahvasti kiinni luokkansa kakkostilaan.

Pensas ja kartanlukija Jouni Saarijärvi avasivat kuuden erikoiskokeen mittaiseksi kutistuneen rallin väkevästi. Kahdella ensimmäisellä erikoiskokeella Pensas repäisi johtopaikan reilun puolen minuutin erolla ennen luokan pistejohdossa olevaa Jani Lahtista. Pätkien jälkeisellä huoltopaikalla Pensaan tiimissä nähtiin kuitenkin huolestuneilta ilmeitä.

– Auton öljypohjassa on halkeama ja siitä valuu öljyä ulos. Mitään yksittäistä isoa osumaa ei pohjapanssariin ole sattunut. Useissa kohdissa ajourien keskellä oli kuitenkin paljon irtokiviä. Niistä oli vain ajettava yli. Vuoto on onneksi pieni, mutta huolta se aiheuttaa, Pensas selvitti huoltotauolla.

Rallin kaksi viimeistä erikoiskoetta olivat samat, joilla ralli oli aamupäivällä käynnistynyt. Pensas lähti soraränneihin tutulla rytmillä.

– Öljyvuoto on pysynyt melko hyvin kurissa. Pohjapanssarin ja öljypohjan väliin laitettiin tukeva pehmuste suojamaan mahdollisilta uusilta kivien iskuilta.

– Ero toisena tulevaan on edelleen puolen minuutin luokkaa. Ei meillä ole kuitenkaan varaa varmisteluun, sillä se voi sotkea ajorytmin. Mennään vain omalla rytmillä, sillä kovaa pitää kaverin tulla, jos ajaa eron kiinni, Pensas laski.

Ennen viimeistä erikoiskoetta Pensaan johto oli vielä yli puolen minuutin. Lopullinen ratkaisu tapahtui viimeisellä pätkällä. Lahtinen ajoi ulos. Pensas otti uransa ensimmäisen voiton SM-sarjan Suomi Cupin V1600-luokassa.

– Tavoitteemme ralliin oli nostaa vauhtia lähemmäksi luokan nopeimpien aikoja. Lopputulos on hieno yllätys. Isot kiitokset menee kartturi Jouni Saarijärven suuntaan. Nuotit toimivat hienosti ja Jouni piti tunnelmat rauhallisina teknisistä ongelmista huolimatta, kirkasti neljät pohja-ajat kurvaillut Pensas.

Vasta kauden toisesta SM-rallista V1600-luokan urakan aloittanut Pensas kavensi voitollaan Lahtisen pistejohtoa Suomi Cupissa.

Teksti: Jiivee Korpela / Pensas Racing Tiedotus

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste