– Varmasti Höljesin nopealla radalla ja koko kisan tunnelmalla on iso osuus kuskien määrään. Paikka on legendaarisessa maineessa, siellä on katsomoissa kymmeniä tuhansia faneja juhlimassa monta päivää, Trogen kertoo.

Nuorukainen on tällä kaudella ajanut Höljesissä jo kahdesti, RX Academyn kilpailuissa talvella ja keväällä.

– Rata on ehkä sarjan hienoin, ja olen ajanut siellä kauden aikana jo kaksi kilpailua ja kaksi päivää testiä, joten ehkä siitä on vähän etua kilpailuun.

Kauden ensimmäinen RX2-luokan kilpailu Trogenin osalta oli Silverstonessa, sieltä tuliaisena oli kahdeksas sija, Norjan Hellissä tulos parani piirun verran, nuorukainen ajoi seitsemänneksi.

– Silvestone oli ensimmäinen kilpailuni MM-sarjan mukana, se oli upea kokemus. Hellissä nostin vauhtia loppua kohden, mutta semifinaalissa en päässyt takarivistä ihan tarpeeksi hyvin matkaan, mutta muuten vauhti oli hyvällä tasolla. Tulin neljänneksi, joten vielä jäi tavoite, eli finaalipaikka saavuttamatta. Seitsemäs sija oli kuitenkin työvoitto hankalan alun jälkeen, Trogen summasi Norjan kilpailua.

Kilpailu Höljesissä alkaa perjantaina harjoituksilla, lauantaina ajetaan kahdet alkuerät, sunnuntaina vielä kaksi alkuerää, semifinaalit ja finaalit.

– Valmistautuminen tulevaan viikonloppuun on tehty huolellisesti. Keskiviikkona ajoin testiä Norjassa, auton alustaa säädettiin ja se toimii tosi hienosti. Siirrytään perjantaiksi Höljesiin luottavaisin mielin ja tavoitellaan finaalipaikkaa. Helppoa se ei tule olemaan, siitä pitävät huolen 30 kilpakumppania, Trogen päättää.

Teksti: Toni Lönnroos / Sami-Matti Trogenin Tiedotus

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste