Tämä viittaisi siihen, että suomalaisen onni olisi vihdoinkin kääntymässä.
– Oli ainakin aika lähellä täydellistä kierrosta. Hyvältä tuntuu, ensimmäinen veto oli todella hyvä ja siitä jäi hyvä fiilis. Tuntui kuitenkin, että ehkä jotain löytyy vielä lisää ja löytyihän sieltä. Tämä ei ole mikään helppo rata. Se että saa kaikki osumaan kohdilleen ei ole helppoa. Oli tärkeää saada ensimmäiseen sessioon hyvä veto alle, siitä oli hyvä lähteä hakemaan vielä lisää, pohdiskeli Bottas C Moren haastattelussa aika-ajojen jälkeen.
– Meillä oli Lewisin (Hamilton) kanssa jonkun verran eroa säädöissä. Tänään oli todella hyvä auto ajaa, tunsin jo harjoituksissa, että täältä löytyy vielä enemmän vauhtia. Mennnään päivä ja kisa kerrallaan, huomenna on uusi päivä. Nyt on hyvä lähtöasetelma ja auto on tosi vahva meillä.
Valtteri Bottas starttasi myös viime vuoden Itävallan GP:ssä paalulta, ja ajoi lopulta ensimmäisenä maaliviivan yli. Suomalaisittain sopii toivoa, että nastolalainen tekisi viime vuoden lopputuloksista jokavuotisen perinteen.
Ferrarilla ajava Räikkönen hävisi parin kymmenyksen verran tallitoverilleen Sebastian Vettelille, ja lähtee kilpailuun näin ollen neljännestä lähtöruudusta.
Kauden yhdeksäs osakilpailu starttaa huomenna klo 16.10 Itävallassa Red Bull Ringin radalla. Kilpailua voi seurata suorana C More Max -kanavalla.
F1 Itävallan GP aika-ajojen tulokset
Räikkönen podiumille Ranskassa – Vettel pilasi Bottaksen kilpailun