Ruotsalainen ja kartanlukija Hannu Lamminen johtivat alkukaudella sarjaa pitkään, kunnes he joutuivat antamaan yhden sijan periksi kesäkaudella.
SM2-luokassa sijoitukset ovat usein menneet kärkikuskien osalta ristiin. Niin tapahtui myös Sastamalassa, jonka seurauksena Mitsubishi Lancer -kuljettaja Ruotsalainen nousi takaisin sarjajohtoon.
– Rallin alussa jäätiin kärkivauhdista, vaikka ajaminen tuntui kulkevan hyvin. Kävi selväksi, että emme pystyneet tällä kertaa ajamaan voittoon vaadittavaa vauhtia, Esa Ruotsalainen myönsi.
– Jo kisan puolivälissä ero eteen ja taakse kasvoi selkeisiin lukemiin, joten sijoituksemme asemoitui kolmannelle paikalle.
– Loppupätkät sitten otettiin järkevällä taktiikalla, kierreltiin kiviä ja keskityttiin ajamaan palkintosijan pisteet kotiin. Se tyyli toimi ja nousimme takaisin SM-sarjan kärkeen, Esa jatkoi.
Ralli SM-sarjan päätöskisa koittaa syyskuun lopulla Turussa, jossa selviää sarjan mitalistit. Viimeisessä kisassa on vielä peräti neljällä SM2-luokan kilpailijaparilla mahdollisuudet SM-titteliin.
SM2-luokan lopputulokset:
1. Henrik Pietarinen 46.43,9
2. Jarkko Nikara + 0,0
3. Esa Ruotsalainen +1.50,6
4. Ville Hautamäki +2.37,3
5. Jari Kuikka +4.15,3
SM2-luokan pistetilanne 6/7 osakilpailun jälkeen:
1. Esa Ruotsalainen 97
2. Henrik Pietarinen 93
3. Joonas Tokee 91
4. Ville Hautamäki 77
5. Jarkko Nikara 55
Teksti: Jarno Saari