Kaikki V1600-luokan edelliset osakilpailut voittanut Pensas voi ratkaista mestaruuden osoitteen jo ennen kauden finaalia.

Leppävirran osakilpailu kurvaillaan aiemmilta vuosilta tutulla soratiellä. Kesäkauden kahdessa edellisessä osakilpailussa asfaltilla Renault Meganen luokkavoittoihin kiidättänyt Pensas ei pidä soralle siirtymistä ongelmana.

– Vajaa pari viikkoa sitten ajoin Sastamalan SM-rallin. Siellä sain paljon kisakilometrejä sorateillä. Muuten en ole sorapinnalla kesällä ajanut. Uskon, että soravauhti löytyy Leppävirralla heti. Tai heti sen pitääkin löytyä. Ralleissa on vähän varaa tunnustella, mutta rallisprinteissä ei, Pensas tietää.

Rallisprintin SM-sarjan Suomi Cupin V1600-luokassa Pensaan johto ennen toisena olevaa Jyri Räsästä on 18 pistettä. Pistetilanne on kuitenkin Räsäselle taulukon lukemaan edullisempi, sillä Räsäsellä on yksi pisteetön kisa Pensaan neljää maksimipottia vastaan. Pensaalle voitto takaisi mestaruuden, mutta Räsäsen voittaessa ja Pensaan jäädessä toista sijaa huonommaksi ratkaisut siirtyvät kauden finaaliin Laihialle.

– Lauantain kisa on minulle kolmas Leppävirralla. Tiedän kokemuksesta, että reitti on vaativa. Siellä pitää kaiken osua nappiin, jos haluaa voittaa. Tietenkin haluan voittaa, mutta ei liikoja riskejäkään kannata ottaa. Kauden viimeinen SM-ralli on Leppävirran kisasta vain kahden viikon päästä. Siellä on mahdollisuus varmistaa rallista V1600-luokan mitali, joten auton pitää säilyä ehjänä.

– Teen parhaani ja katsotaan mihin se riittää, heittää Pensas urheilukentiltä tutun kommentin virne suupielessä.

Teksti: Pensas Racing Tiedotus /JiiVee Korpela

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste