Kaiken kaikkiaan kilpailuihin osallistuu lähes 230 kuljettaja 33 eri maasta. Eniten osallistujia löytyy isäntämaa Ruotsista, mutta Suomellakin on lyödä tulille laaja ja kivikova kuljettajakavalkadi.

Viime vuonna suomalaisleirissä riitti aihetta riemuun, kun Juho Valtanen nappasi OK-luokassa MM-pronssia ja Paavo Tonteri ajoi neljänneksi.

Valtasen mitali oli jatkumoa hienoon, mutta harvinaiseen menestysperimään. Suomen MM-mitali on matkannut historian saatossa viidesti. Edellisen kerran tempussa onnistui Aaro Vainio, joka ajoi MM-hopeaa 2009. F1-kuljettajaksi myöhemmin kasvanut Heikki Kovalainen nappasi MM-pronssia 2000, ja samaan temppuun pystyivät myös Risto Virtanen (1993) ja Kimmo Liimatainen (1995).

Tänä vuonna OK-luokan Suomen mestaruuden napannut Valtanen lähtee hakemaan jatkoa erinomaiselle kaudelle. Lisäksi EM-sarjan vahvat otteet ovat näyttäneet 22-vuotiaan ulvilalaisen olevan kuljettaja, jota kannattaa pitää silmällä.

OK-luokkaan suomalaiskuljettajia on ilmoittautunut kaikkiaan 13 kappaletta. OK Junioreissa sinivalkoisia värejä edustaa kuusi kuljettajaa. Mukana ovat kaikki tämän vuoden SM-sarjan mitalistit: Valtanen, Axel Saarniala, Luka Nurmi, Samuli Mertsalmi, Matias Salonen ja Tuukka Taponen.

Molempien luokkien mitalistit selviävät sunnuntain finaalilähdöissä. Tarkemmat lisätiedot, kuten aikataulut ja osallistujalistat, löydät täältä.

Teksti: Karting SM Tiedotus

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste