Auto saatiin lämpimään halliin, ja lämmittelyn jälkeen myös käyntiin. Aikaa katsastusajan päättymiseen jäi muutama minuutti, mutta sinne ehdittiin.
Päivän ensimmäinen EK oli vain vähän reilu 5 kilometriä pitkä. Sinne syntyi viiden sekunnin pohja-aika, vaikka kuljettajan omien sanojen mukaan ei ajaminen tuntunut hyvältä. Seuraavilla erikoiskokeilla keikkuttiin sijoilla 2-3, mutta kärkipaikka säilyi aina viimeiselle pätkälle asti. Viimeisellä EK:lla kilpakumppani ajoi kuitenkin reilut kuusi sekuntia paremman ajan, ja nousi kilpailun voittoon.
– Koko päivän ajaminen oli vaikean oloista. Vähäinen testaaminen näkyi luottamuksen puutteessa omaan tekemiseen, siihen tämä kisa hävittiin. Auto toimi hienosti ja huolto teki loistavaa duunia koko päivän, mutta omassa tekemisessä oli paljon toivomisen varaa, Teemu kertasi päivää.
Seuraavana vuorossa on auton läpikäynti, jonka jälkeen treenataan seuraavaa kisaa varten, joka ajetaan SM O.K. Auto-rallissa 16.2.
Teksti: Teemu Varjon tiedotus