Hallitsevana kuljettajien maailmanmestarina reitille lähtee jälleen ranskalainen Sebastien Ogier. Huolimatta tutusta lähtönumerosta, Ogierin talli on vaihtunut Lapin tapaan Citroeniin, jonka värejä hän edusti viimeksi kaudella 2011. Uusissa talleissa Monte Carlossa nähdään myös Kris Meeke Toyotalla ja rallin yhdeksänkertainen maailmanmestari Sebastien Loeb Hyundailla.
Tänä vuonna Monte Carlon MM-ralliin WRC-autoilla osallistuvista kuljettajista kyseisen kilpailun voittoon aiemmin ovat pystyneet ainoastaan Ogier ja Loeb. Ogierilla on nyt mahdollisuus tavoittaa Loeb voittotaulukossa, sillä Loebilla voittoja on seitsemän ja Ogierilla kuusi.
Lisäksi Loebilla on mahdollisuus nousta Walter Röhrlin ohi kaikkien aikojen eniten Monte Carlon erikoiskoevoittoja saavuttaneeksi kuljettajaksi, mikäli hän ajaa vähintään seitsemälle erikoiskokeella pohja-ajan tulevana viikonloppuna.
Hyundain tiimissä Loebin lisäksi ajavat viime kauden MM-sarjassa toiseksi tullut Belgian Thierry Neuville sekä norjalainen Andreas Mikkelsen. M-Sport Fordilla Sunisen tallikaverina jatkaa Walesin Elfyn Evans. Fordin rattiin Monte Carlossa hyppää myös ruotsalainen WRC 2 -mestari Pontus Tidemand. Toyotalla Latvalan ja Meeken lisäksi ajaa kauden alla suurimmaksi mestarisuosikiksikin arvioitu virolainen Ott Tänak.
Teemu Suninen. Kuva: Jaanus Ree/Red Bull Content Pool
Teemu Suninen, Ford Fiesta WRC #3, M-Sport Ford World Rally Team
– Olen todella innoissani uuden kauden kynnyksellä. Odotukseni ovat korkeammalla kuin koskaan. Olemme päässeet ajamaan paljon testikilometrejä ja tunnen oloni valmistautuneeksi. Sekä minä, että Elfyn pääsimme ajamaan vuoden vaihteen molemmin puolin, joten kaiken kaikkiaan valmistautuminen on ollut parempaa kuin koskaan.
– Auto tuntuu tosi hyvältä ja helpolta ajaa. Se on hyvä, kun miettii Montea, joka on ralli, jossa kuljettajat tekevät isoimman eron. Rallin aloittaminen kahdella yöpätkällä on aina iso haaste, ja meidän täytyy olla hereillä. Olisi hieno aloittaa ralli hyvällä pätkäajalla, ja siihen tähtäämme.
– Käytämme samoja nuotteja kuin viime vuonna ja täytyy sanoa, että valmistautuminen Markon (kartanlukija Salminen) kanssa on sujunut todella hyvin. Kaikki on sujunut täydellisesti ennen kauden alkua ja toivon, että sujuu jatkossakin, kun pääsemme ensimmäistä kertaa kuuluisaan ralliin WRC-autolla.
Jari-Matti Latvala ja Miikka Anttila. Kuva: Jaanus Ree/Red Bull Content Pool
Jari-Matti Latvala, WRC, Toyota Yaris WRC #10, Toyota Gazoo Racing WRT
– Kartanlukijani Miikka Anttilan kanssa olemme aloittamassa kolmattatoista yhteistä täyttä rallin MM-kautta. Meillä on paljon motivaatiota taistella rallien voitoista, ja ehkä kuljettajien maailmanmestaruudestakin, se on toki isoin haave edelleen. Viime vuonna kauden toinen puolikas oli meille todella hyvä. Jos pystymme jatkamaan samalla mallilla, meillä pitäisi olla hyvät mahdollisuudet. Tiedämme auton olevan luotettava ja nopea, joten on kuskien tehtävä ottaa siitä kaikki irti. Olen pystynyt ajamaan molemmilla kerroilla podiumille Montessa Toyotalla, ja ideaalitilanne olisi jatkaa tuota putkea. Kaiken avain kuitenkin on ajaa puhdas viikonloppu ja minimoida virheet.
Esapekka Lappi (oik.) ja Janne Ferm. Kuva: Jaanus Ree/Red Bull Content Pool
Esapekka Lappi, WRC, Citroen C3 WRC #4, Citroen Total WRT
– Olen tyytyväinen testeihimme, sillä pääsimme kokeilemaan kaikkia muita pintoja paitsi täysin kuivaa asfalttia. Löysimme tiimin kanssa autoon säädöt, jotka sopivat minulle ja tuntuivat mukavalta autossa. Silti Monte on huikea haaste. Se on ralli, johon täytyy suhtautua suurella kunnioituksella. Etenkin siksi, että ralli ei ole oikeastaan koskaan samanlainen kuin aiemmin, koska olosuhteet muuttuvat jatkuvasti. Toivon, että olen kerännyt tarpeeksi kokemusta voidakseni taistella lähellä kärkeä. Viiden kärkeen sijoittuminen olisi hyvä kauden alku minulle.
Kalle Rovanperä (oik.) ja Jonne Halttunen. Kuva: Jaanus Ree/Red Bull Content Pool
Kalle Rovanperä, WRC 2, Skoda Fabia R5 #30, Skoda Motorsport
– Fiilis ennen kisaa on ihan hyvä. Testien toisena päivänä olosuhteet olivat Montelle ominaiset. Oli jäätä, kuivaa asfalttia ja kaikkea mahdollista. Viime vuodesta on varmasti apua, kun on kokemusta teistä ja olosuhteista. Erikoiskokeet kaiken kaikkiaan ovat siistejä, eikä reitti ole viime vuodesta kauheasti muuttunut. Sunnuntaina ajettava Turinin pätkä on erityisen mukava erikoiskoe. Viime vuodesta parannettavaa on vain yksi sija, joten sitä haetaan.