F1-kuljettaja Valtteri Bottaksen rallivauhti kasvoi koko ajan päivän mittaan ja hän kiipesi yleiskilpailussa päivän päätteeksi sijalle viisi.

Lindholmin väkevä vauhti oli suorastaan mykistävää. Jo ensimmäisellä erikoiskokeella 22-vuotias rallikuljettaja ajoi yli 17 sekunnin pohja-ajan ja tahti pysyi koko päivän. Tosin päivän viimeisellä ja viidennellä erikoiskokeella Lindholmilla oli sen verran ohjelmaa, että hän hävisi pohja-ajasta puoli minuuttia ja samalla menetti puolet johdostaan.

– Ajettiin yksi risteys pitkäksi. Muuten vika pätkä meni ihan ok, mutta siinä oli se liukas paikka. Normaalisti käänsin sisään, mutta sitten mentiin penkkaan. Onneksi oli katsojia siinä, niin päästiin suht nopeasti jatkamaan. Muuten menee ihan hyvin, vaikka Siikakämässä oli vähän jarruongelmia, Lindholm tiivisti ensimmäisen päivän tunnelmansa.

Ralli SM-sarja 2019 käynnistyi tänään Rovaniemeltä. Yleiskilpailun johdossa avauspäivän jälkeen on Emil Lindholm. Kuva: Taneli Niinimäki

Valtteri Bottas aloitti uransa ensimmäisen rallin tarkkaillen.

– Siihen nähden, että tämä oli ensimmäinen rallipäivä urallani, niin kivasti on mennyt. Pääasia tässä on kuitenkin nauttia. Aloitettiin aika rauhassa ilman turhia riskejä ja totuteltiin siihen, miltä nuo pätkät WRC-autolla tuntuu, Bottas sanoi.

– Raviradalla tuli ekalla kerralla pari selkeää mokaa, kun siinä oli aika liukasta ja tiukkoja mutkia. Sitten lisättiin seuraavilla pätkillä lisää hanaa, mutta nelospätkällä autoon tuli kaikenlaisia varoituksia näyttöön, joten en nähnyt millä moottoriasetuksella ajoin. Yritin niitä siinä blokkailla, niin sitten meni paukut pois päältä. Loppu pätkä meni sitten jokseenkin puolitehoilla. Kaiken kaikkiaan kuitenkin pirun siisti päivä ja tuolla autolla on älyttömän hienoa ajaa. Koko ajan saan enemmän ja enemmän luottamusta ajamiseen, Bottas jatkoi.

Ralli SM -sarjan avausosakilpailu jatkuu huomenna lauantaina viidellä erikoiskokeella. Rallin maalijuhlallisuuksia vietetään Rovaniemen keskustassa kello 18.50.

Tilanne 5/10 EK:n jälkeen

Yleiskilpailu

1. Emil Lindholm 51.20,9

2. Teemu Asunmaa + 33,0

3. Juha Salo + 41,0

4. Henrik Pietarinen + 1.14,9

5. Valtteri Bottas + 1.24,1

6. Jukka Ketomäki + 2.24,9

Kaikki tulokset löydät tästä.

Teksti: Ralli SM Viestintä

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste