Messujen koeajoradalla kisataan lauantaina ja sunnuntaina MiniSuperMoto Stock -luokan Suomen Cupin kaksi ensimmäistä kilpailulähtöä, joita isännöi West Coast Racing Club.

Suomen cupin avauskilpailun aika-ajot nähdään lauantaina klo 12:00-12:35. Aika-ajot huipentuvat Superpole aika-ajoon, jossa kuusi nopeinta ratkaisevat kärkisijat yhden nopean kierroksen aikana. Kisa 1 starttaa klo 15:00 ja toinen kisalähtö alkaa sunnuntaina klo 14:00.

2.-3.2. Road Racing, WCRC MiniSupermoto STOCK MP19, Suomen Cup

Helsingin Messukeskus, Messuaukio 1, 00520 Helsinki     

Rallisprintin seitsenkertainen suomenmestari, tuusulalainen Tomi Hallia on vahvasti mukana nelivetoisten mestaruuskamppailussa tänäkin vuonna. Kuva: Taneli Niinimäki/AKK

Rallisprintin SM-kausi käyntiin Nilsiästä

Rallisprintin SM-sarjan kauden 2019 ensimmäinen osakilpailu ajetaan tulevana sunnuntaina  Savon sydänmailla Nilsiässä.

Kauden avaukseen on ilmoittautunut 110 kilpailijaa. Nelivetoisissa mestaruudesta lähtevät ajamaan muun muassa rallisprintin seitsenkertainen Suomen mestari, viime kauden SM-hopeamitalisti, tuusulalainen Tomi Hallia, vuoden 2000 Suomen mestari, hämeenkyröläinen Jari Lamminsivu, vuoden 2017 pronssimitalisti, suomussalmelainen Kai Hyttinen sekä pitkään rallisprint-kilpailuissa hyvin menestynyt anjalankoskelainen Jukka Tenho.

Kilpailu alkaa sunnuntaina 3.2. kello 11.00. Nolla-autot starttaavat reitille kello 10.44 alkaen. Ensimmäisen kierroksen jälkeen pidetään pieni tauko ja sen jälkeen vuorossa on toinen ajokerta.

Lue lisää: Moottoriurheilu.tv/rallisprintin-mestaruusjahti-aloitetaan-sunnuntaina-nilsiasta

03.02. SM Rallisprint, SM, Aluemestaruus, Nilsiä, Haluna

Kilpailukeskus ja varikot sijaitsevat Radanvarrentiellä (ent. Opintie) ja Keinäsen pihapiirissä

Tuomas Välilä on yksi monesta Revontulirallin yleisen klassikon mestariehdokkaasta. Kuva: Marko Kyöstilä

Revontuliralli aloittaa F-rallisarjan Hankasalmelta

Vuoden 2019 F-rallisarjan ensimmäinen osakilpailu Revontuliralli ajetaan huomenna lauantaina Hankasalmella 117 autokunnan voimin. Kilpailu alkaa jo perjantaina, kun nuottiluokat pääsevät tutustumaan reittiin.

Kilpailu alkaa klo 11.01 Hankasalmen torilta. Tauko on noin klo 12:45 Lomakeskus Revontulessa ja maali noin klo 15:30 Lomakeskus Revontulessa, Revontulentie 1, Hankasalmi as.

Kilpailun etenemistä voi seurata lähes reaaliajassa tästä linkistä.

Lue lisää: Moottoriurheilu.tv/f-rallisarja-kaynnistyy-viikonloppuna-hankasalmelta

02.02. Ralli, Revontuliralli, F-Rallisarja, Hankasalmi

Kilpailukeskus: Lomakeskus Revontuli, Revontulentie 1, 41500 Hankasalmi as.

KANSALLISET KILPAILUT

02.02. Croskart, KIILU CK 2019, K, Kiilun moottorirata, Raahe

02.02. Jokkis, K, Kiilun moottorirata, Raahe

1.-3.02. Pienoisautoilu, Eurosarja 1, K, Harjoituskilpailu, Lappeenranta

2.2. Enduro, Snellman Motosport Stadionenduro, Kansallinen, Nummen Motocrossrata

Teksti: Moottoriurheilu.tv

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste