16-vuotiaan lohjalaisen debyyttiralli Iisalmessa meni kaavailujen mukaan penkkojen välissä ja kokemusta keräten, ja tuloksena maalissa oli viides sija.

– Hauskaa, sitä tämä on ollut, ollaan Mikon kanssa naurettu välillä kesken pätkänkin, Trogen tokaisi rallin jälkeen.

Trogen kuuluu AKK:n valmennusohjelmaan eli Flying Finn -ryhmään. Tämä autourheilun maajoukkue oli harjoittelemassa viime viikonloppuna valmentajiensa johdolla. Trogenin kenraaliharjoitus kuitenkin päättyi ennen aikojaan, kun Renault sukelsi hankeen.

– Oli aika pöperöinen keli, ja perä nousi urista. Samassa nappasi nokan penkkaan ja siitä imaisi koko auton ojaan. Tuli aika paljon lommoja, joten päätettiin lähteä kotiin niitä tutkimaan ja laittamaan autoa kuntoon.

Kouvolan SM O.K. Auto-ralliin Trogen ja kartanlukija Mikko Lagerström ovat asettaneet saman tavoitteen kuin edelliseenkin kilpailuun, saada ajokilometrejä ja kokemusta, sekä nauttia rallista. Trogen kilpailee nuorten luokassa, jossa kartturi ajaa siirtymät ja kuljettaja siirtyy ratin taakse vasta ennen erikoiskokeen starttia.

– Tavoitteet ovat muuten samat kuin Iisalmessa, ei lähdetä hulluttelemaan mutta kokeillaan vähän nostaa vauhtia. Kova kisa siellä on taas tulossa, meillä on luokassa yhtensä 18 kilpailijaa, Trogen päättää.

Kilpailu alkaa yleisen SM-sarjan osalta perjantai-iltana, juniorit ja nuoret ajavat lauantaina. Lähtö tapahtuu klo 10.01 ja maaliin kilpailijaparit saapuvat klo 16 aikoihin. Rallissa ajetaan viisi erikoiskoetta joiden yhteispituus on 94,5 kilometriä, Trogen ja Lagerström ajavat numerolla 66.

Voit seurata kilpailun kulkua täältä.

Sami-Matti Trogen kotisivut

FacebookInstagram ja Twitter

Teksti: Toni Lönnroos

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste