– Tämän kauden jatkokuviot ovat kohdaltani vielä auki, joten hyvää tulosta täältä tietysti haetaan, mutta mitään turhia paineita ei oteta. Jos kaikki menee hyvin, on tarkoituksena koittaa kiilata kärkitaisteluun, vaikka vastus on varmasti kova. Pidän tästä rallista ja tunnelmat ovat korkealla ennen kisaa, Huttunen sanoo

Vuonna 2018 Huttunen ja kartanlukija Antti Linnaketo kilpailivat Ruotsissa Hyundain kalustolla ja silloin sijoitus oli WRC2-luokan kuudes sija. Kaksikko kellotti kisan aikana kaksi luokan pohja-aikaa, mutta ulosajon seurauksena paras tulos jäi tuolloin odottamaan itseään.

– Viime vuonna meillä oli täällä hyvä fiilis ja vauhti päällä, kunnes menetimme hyvän sijoituksen lumitöihin, joten tänä vuonna on varaa parantaa suoritusta. Reitti on pysynyt suurelta osin samana, joten viime vuoden kokemuksesta on varmasti hyötyä.

Hyundailla viime kauden kilpaillut Huttunen hyppää tähän kisaan Skodan puikkoihin. Edellisen kerran hän kilpaili Skoda Fabialla Jyväskylän MM-rallissa 2017 ja teki samalla läpimurtonsa voittamalla WRC2-luokan uransa toisessa nelivetorallissa. Paluu Skodan rattiin on testien perusteella sujunut hyvin.

– Testasimme autoa kolmella eri tiellä ja se tuntui hyvältä kaikilla niillä, joten luottavaisin mielin lähdemme auton suhteen matkaan. Yhteensä testikilometrejä kertyi noin 200 ja kaikki käyttämämme tiet olivat mielestäni saman tyyppisiä kuin Ruotsin reitillä on.

Ruotsin MM-ralli starttaa torstai-iltana kello 21:08 Suomen aikaa Karlstadin yleisöerikoiskokeella. Kilpailun viimeinen erikoiskoe ajetaan sunnuntaina kello 13.18. Kaikkiaan rallissa on 19 erikoiskoetta ja EK-kilometrejä kertyy yhteensä 317. Jari Huttunen ja Antti Linnaketo ajavat kilpailussa numerolla 46.

Seuraa Jari Huttusta:

www.jarihuttunenracing.fi

www.facebook.com/JariHuttunenRacing

www.twitter.com/HuttunenRacing

Teksti: Jari Huttunen Racing

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste