20 vuotta sitten oululainen Janne Tuohino, 43, ajoi Suomen MM-rallissa ensimmäisen kilpailunsa WRC-autolla. Siellä hän ja kartanlukija Miikka Anttila pitivät Ford Escort WRC-autolla kilpailun kahdeksanneksi nopeinta vauhtia.
Nyt kaksi vuosikymmentä ja 48 MM-rallia myöhemmin Tuohino ja kartanlukija Mikko Markkula, 38, saavat kunnian tehdä JanPro Racing -tiimin ensiesiintymisen Ruotsin MM-rallissa, jossa heillä allaan on nykypäivän sääntöjen mukainen Ford Fiesta RS WRC. Kartanlukija Markkulalla on takanaan 97 MM-rallin kokemus.
Suomalaiskaksikko starttaa viikonlopun kilpailuun ilman tulostavoitteita. Ruorsin MM-ralli sisältää 19 pikataivalta ja yhteensä 316,80 erikoiskoekilometriä. Vaikka kaksikolla on alla kaksi testipäivää ja noin 130 tehokasta kilometriä, niin suomalaisten ainoana tavoitteena on esitellä uusi JanPro Racing -tiimi ja sen vuokrakäyttöön tarkoitettu WRC-auto.
– Olen aina rakastanut kilpailemista lumella. Siten tämä edessä oleva Ruotsin MM-ralli on mitä mainoin tilaisuus esitellä uusi JanPro Racing -tiimi ja sen upea kilpa-ajoneuvo. Viikko sitten Suomessa ja alkuviikosta täällä Ruotsissa ajetuissa testeissä sain auton säädettyä mieluisaksi sen myötä luottavaisin mielin Suomen MM-rallin ohella toiseen suosikkilpailuuni starttaan, Tuohino kertoo.
– Tämä on ainoa kilpailu, jonka itse autolla ajan, ja tämän rallin jälkeen otan kopin JanPro Racing -tiimin operatiivisesta toiminnasta. Näin minulla on ensikäden tietoa auton ominaisuuksista, jota sitten välittää autolla tulevaisuudessa ajaville asiakkaille. Jo nyt testeissä sain huomata, että auto täyttää kaikki sille asetut odotukset, enkä millään olisi halunut testipäivien loppuvan. Näin ollen tiedän jo nyt, että tulen nauttimaan suunnattomasti tulevista kilpailupäivistä – olipa lopputulos sitten millainen tahansa, Tuohino jatkaa.
Ruotsin MM-ralli käynnistyy torstai-aamuna ajettavalla testierikoiskokeelta. Ensimmäinen erikoiskoe ajetaan torstai-iltana Karlstadtin raviradalla ja maaliin kuljettajia odotellaan sunnuntaina klo 13.
Lue lisätietoja:
– Kuvia ja infoa: www.janproracing.com
– Facebook: www.facebook.com/janproracing
– Instagram: www.instagram.com/janproracing
– Twitter: www.twitter.com/janproracing
Teksti: Jani Kekoni / JanPro Racingin tiedotus