Kilpailu alkoi 26,1 kilometriä pitkällä erikoiskokeella, jonne Ämmälä lähti heti hyökkämään onnistuen siinä hienosti. Erikoiskokeelle kirjattiin pohja-aika peräti 48,5 sekunnilla. Taukoa ennen ajettiin vielä kaksi erikoiskoetta, joille syntyi myöskin pohjat ja johtomarginaali kasvoi ennen taukoa jo reiluun minuuttiin.

– Tauolla huomattiin, että syyläri ja flekti olivat jossain rytkyssä siirtyneet aavistuksen taaksepäin aiheuttaen sen että flekti oli jo moottorissa kiinni. Saatiin kuitenkin asia korjattua ja päästiin jatkamaan matkaa, Ämmälä kertasi tauon tapahtumia.

Tauon jälkeen ajetulla erikoiskokeella BMW-kuljettaja piti vielä saman vauhdin päällä ajaen 6,3 sekunnin pohjat. Viimeisellä pätkällä ei enään riskeerattu mitään, vaan tuotiin auto varmasti maaliin. Maalissa juhlittiin luokkavoittoa sekä junioreiden yleiskilpailun kolmatta sijaa.

– Tilanteita ja vaikeuksia riitti pitkin päivää, mutta lopputulos oli todella hyvä. Luokkavoittoa lähdettiin kisasta hakemaan ja se saatiin. Tästä on hyvä jatkaa kohti kesäkautta, Jere kertasi päivän tapahtumia maalissa.

Seuraava sarjakilpailu ajetaan 25.5. SM Riihimäki Rallissa.

Teksti: Teemu Varjo

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste