F-Rallisarjan ensimmäinen osakilpailu ajettiin Hankasalmella, siellä Mäkinen oli hyvässä vauhdissa, mutta ulosajo vei mahdollisuuden taistella yleiskilpailun voitosta. Viidennen sijan ja luokkavoiton ansioista laihialainen on sarjassa 2-vetoisten nuottiluokassa neljäntenä.
– Pelästyin, että nyt on laina-auto entinen. Meille tuli nuottivirhe. Vedettiin ulos tiukassa oikeassa. Onneksi ei ollut vastassa puita eikä kiviä, muuten olisi kisa päättynyt sinne, Mäkinen muisteli tilannetta.
Mäkinen kilpailee setänsä Tomi Mäkisen Honda Civicillä.
– Luotan Nikon ajotaitoihin, ja kun avauskisa meni vauhdin puolesta niin hyvin, pitäähän sitä ajamaan päästä. Ei minua auton puolesta jännitä. Oletan, että Honda tulee ehjänä takaisin, Tomi Mäkinen kertoo hymyillen.
Kuhmoisten Sora -ralli alkaa lauantaina 23. helmikuuta kello 10:01 ja maaliin autokuntia odotetaan kello 15:20. Kilpailussa ajetaan viisi erikoiskoetta, joiden yhteispituus on 73 kilometriä.
– Tavoite on edetä lähdöstä maaliin tietä pitkin. Odotan hienoa reittiä. Keski-Suomessa on yleensä mahtavat pätkät. Tehdään Jarnon kanssa perjantaina osuvat nuotit. Niistä on sitten hyvä lauantaina päästää. SM-sarjaa ajaessa oli välillä paineita. Nyt meillä on päällimmäisenä mielessä pitää hauskaa. Kun saadaan ihan rennosti kisata, uskon, että lopputulos on hyvä, Niko Mäkinen suunnittelee.
Sarjatilanne 2WD nuottiluokka 1/5
1) Markus Hellström 30p
2) Anssi Valkonen 27p
3) Marko Haapsaari 24p
4) Niko Mäkinen 24p
5) Jaakko Ollikkala 20p
Tulospalvelun tarjoaa Ajaksi, täältä voit seurata kilpailun kulkua.
F-Rallisarja
Sarjapisteet
Puistohulmi Racing Facebook, Instagram
Teksti: Niko Mäkinen -tiedotus