Ketomaa Racing -tiimi perustettiin alkutalvella varsin nopealla aikataululla, ja nyt toimivan rallitiimin tekemä työ kantoi hedelmää.
SM1-luokassa kolmanneksi sijoittunut Ketomaa ja kartanlukija Henri Arpiainen jäivät voittoon ajaneesta Emil Lindholmista 50 sekuntia. Toiseksi ajanut tuttu kilpakumppani Juha Salo ehti edelle 1,4 sekunnilla.
Ford-kuljettaja menetti reilusti aikaa kolmannella erikoiskokeella pienen ajovirheen seurauksena. Risteys valui pitkäksi, jonka jälkeen kolmen kärki oli jo hieman karussa.
Rallin toinen puolisko kulki Ketomaalta hienosti, kun hän kirjasi EK-sijoitukset 2, 2 ja 3. Kiri onnistui ja Ketomaa ohitti sarjajohtaja Teemu Asunmaan.
– Tyytyväinen voin olla kilpailun kulkuun, erityisesti loppupätkiin. Toinen sija oli lähellä, mutta se yksi virhe vei ne saumat. Mukava tunne palkita oma tiimi podiumsijalla, Ketomaa totesi.
– Sankka lumisade asetti omat haasteensa, mutta me selvisimme liukkaissa olosuhteissa hyvin. En muista, milloin olisin kilpaillut noin lumisilla teillä.
– Kiitokset lainakartturi Arpiaiselle hyvästä panoksesta. Henkka on muutenkin ollut tiimille suurena apuna talven aikana, Ketomaa summasi.
Ketomaa Racingin värit esiintyivät jälleen myös etuvetoisten autojen SM3-luokassa, jossa Ajari Piironen kilpailee M-Sportilta hankitulla Ford Fiesta R2:lla.
Nuorukainen aloitti luokassa kahdeksantena, mutta pienet ongelmat ja osumat lumipenkkaan verottivat aikaa ja sijoitusta. Maalissa tuloksena oli 13. sija.
Ralli SM -sarja jää nyt kevättauolle. Sarja jatkuu Riihimäellä 25. toukokuuta.

Ketomaa Racingin Ajari Piirosen SM3-luokan osakilpailu oli haastava. Kuva: Jarno Saari.
Teksti: Jarno Saari, Ketomaa Racing -tiedottaja