Jalavat matkustivat kilpailupaikalle keskiviikkona. Torstaina ja perjantaina tutustuttiin rataan ja haettiin autoon oikeanlaisia säätöjä. Lauantaina ajettiin vielä muutamia vapaita harjoituksia ja aika-ajot sekä sunnuntaina kolme kilpailulähtöä.

Kilpailuformaattiin kuuluu, että kilpailu ajetaan kilpailun järjestäjältä saadulla moottorilla. Aika-ajoissa Jalava joutui pahaan ruuhkaan ja ajoi vasta 12:ksi parhaan kierrosajan 34 kuljettajan joukossa.

Sunnuntain kaksi ensimmäistä kilpastarttia ajettiin vesisateessa ja Jalava oli ruutulipulla sijoilla viisi ja kolme. Rata kuivui ja päivän viimeiseen superfinaaliin Jalava lähti lähtöruudusta kolme. Hän kävi kovan taistelun ollen maalissa sijalla kaksi. Superfinaalin voittajalle varaslähdöstä langetettu aikasakko nosti Jalavan kuitenkin superfinaalin voittajaksi.

Kilpailuformaattiin kuuluu, että jokaisen kilpalähdön sijoituksista saa pisteitä ja päivän voittajaksi kruunataan eniten pisteitä kerännyt. Tasaisen hyvin koko päivän ajanut Jalava saavutti korkeimman pistemäärän ja näin uransa ensimmäisen kansainvälisen kartingkilpailuvoittonsa.

Jalava kilpaili tällä kaudella jo toistamiseen Italiassa. Kolme viikkoa sitten Italian Jesolossa ajettiin Rotax sarjan Bonus Cup, jossa Jalava saavutti myös podiumpaikan ollen kokonaiskilpailun toinen.

Vajaan kolmen viikon kuluttua käynnistyy myös Jalavan Suomen kilpailukausi Porissa.

Podiumilla Aleksi Jalavan (kesk.) kanssa Latvian Patriks Noels Locmelis ja Valko-Venäjän Yaraslau Siamashka. Kuva: Jalavan Tiedotus.

www.facebook.com/aleksijalavakarting

Teksti: Jalavan Tiedotus

www.facebook.com/aleksijalavakarting

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste