Eikä vähiten hyvillä fiiliksillä siksi, että Jesse Kallion, 19, uran ensimmäinen kilpailu RX2-sarjassa toi Espanjan Barcelonassa ajetusta kauden avauskilpailusta heti komean kolmannen sijan.

– Kiva tietysti on mennä seuraavaan kilpailuun, kun on onnistunut kilpailu alla ja nyt tietysti erityisen onnistunut, kun oli uusi sarja, uusi talli ja uusi auto. Kaikki oli uutta. Siihen nähden Espanjassa meni ihan loistavasti ja fiilis on korkealla, kun mennään kohti Belgian kilpailua, Kallio hehkuttaa.

Kallio kilpailee tänä vuonna ruotsalaisessa Olsbergs MSE -tallissa, joka Barcelonassa jyräsi kolmen kuljettajansa voimin kolmoisvoittoon. Hallitseva RX2-mestari Oliver Eriksson oli ykkönen ja Fraser McConnell ajoi toiseksi ennen kolmanneksi sijoittunutta Kalliota.

Espanjan ja Belgian kilpailujen välissä taukoa on vain pari viikkoa, eikä Kalliolla ole ollut juurikaan ongelmia vapaa-ajan käytön suhteen.

– Aika tiukka aikataulu tässä on ollut Barcelonan jälkeen. Kisaviikonlopun jälkeisenä maanantaina tulin Suomeen ja yhden päivän ehdin olla kotona ennen kuin lähdin Ruotsiin tallin testeihin. Nyt alkuviikko ollaan Suomessa ja sitten kohti Belgiaa, Kallio taustoittaa.

Ruotsissa Olsbergs-tallin testit ajettiin Höljesin legendaarisella radalla, missä MM-sarja yhdessä RX2-sarjan kanssa vierailee heinäkuun alussa. On selvää, että ruotsalaiselle tallille kotikilpailu on äärimmäisen tärkeässä roolissa.

– Pääsin ajamaan muutaman vedon ja se oli hyvä juttu Höljesin kisaa ajatellen, kun pääsin siinä samalla tutustumaan rataan. Se kilpailu kun tulee olemaan yksi kauden tärkeimmistä.

Vanhan sanonnan mukaan tyytyväisyys tappaa kehityksen ja selvää on, että vaikka Kallion debyytti uudessa sarjassa olikin huikea, tuusulalainen tietää, että kehitettävää vielä löytyy. Sen eteen on myös tehty töitä.

– Tottakai ajamisessa on kehitettävää ja sen eteen olen myös tehnyt töitä tässä kisojen välissä. Olen katsonut in-car-videoita paljon läpi ja vertaillut, koittanut katsoa vielä niitä kohtia missä hävitään.

Jos oli Barcelonan rata aiemmilta vuosilta Kalliolle tuttu rata, niin Span kohdalla tilanne on nyt täysin toinen. Kallio sanoo, että on nähnyt radasta joitain kuvia, mutta ei vielä täyttä rataprofiilia. Perinteinen “track walk”, eli ennen harjoituksia rataan tehtävä tutustumiskävely on tällä kertaa isossa roolissa.

– Kyllä siihen täytyy nyt käyttää enemmän aikaa. Kiertää rata ympäri vähän useamman kerran ennen kilpailua. Pystyy sitten heti harjoituksissa iskemään hyviä aikoja.

On selvää, että aina kun puhutaan Span legendaarisesta radasta, nousee esille myös maailmankuulu Eau Rouge -mutkayhdistelmä.

– En tiedä vielä, miten ne on toteuttanut radan sen ympärille, että ajetaanko se kokonaan vai käännytäänkö siinä puolivälissä. Onhan se tottakai legendaarinen rata, hienoa päästä crossiautolla ajamaan sinne, Kallio innostuu.

Kallion tavoite RX2-kauden toiseen osakilpailuun on selvä. Barcelonan menestys olisi tarkoitus uusia myös Belgiassa.

– Vähintään tietysti palkintopallille, mutta ei se helppoa tule olemaan. Tallikaverit on äärimmäisen nopeita ja nähtiin Barcelonassa, että (Ben Philip) Gundersen on myös nopea. Ja tottakai siellä on muitakin nopeita kuljettajia. Mutta vähimmäistavoite tosiaan on “podium” ja yritetään myös puristaa ihan vaikka voittovauhtiin asti.

Harjoitukset sekä ensimmäiset ja toiset alkuerät ovat ohjelmassa lauantaina. Sunnuntaina ajetaan semifinaalit ja finaali. RX2-luokan alkueriä voi seurata suorina lähetyksinä RX2-sarjan Facebook-sivun kautta.

RX2 pistetilanne 1/7 osakilpailua

1) Oliver Eriksson (SWE) 30

2) Fraser McConnell (JAM) 26

3) Jesse Kallio 23

4) Vasiliy Gryazin (RUS) 20

5) Sami-Matti Trogen 19

6) Damien Meunier (FRA) 16

Kilpailukalenteri 2019

11.05.-12.05. Spa, Belgia

25.05.-26.05. Silverstone, Englanti

15.06.-16.06. Hell, Norja

06.07.-07.07. Höljes, Ruotsi

31.08.-01.09. Loheac, Ranska

09.11.-10.11. Kapkaupunki, Etelä-Afrikka

Jesse Kallio, 19

Syntynyt 7. kesäkuuta 1999

Kotoisin Kellokoskelta, Tuusulasta

Rallicrossin EM-sarjan Super1600-luokan kuudes 2018

Norjan EM-osakilpailussa voitto ja Saksassa kolmas (2018)

Rallicrossin MM-sarjan RX2-luokan Barcelonan osakilpailussa kolmas 2019

KRC:n mestari 2014 (Kansallinen Rallicross -sarja)

Rallycross Challenge Europe -sarjan osakilpailuvoitto 2016

RX Academyn mestari 2017 ja RX Academy On Ice -sarjan mestari 2018

Mukana AKK:n Flying Finn Academy -valmennusryhmässä kaudella 2019

Jesse Kallio Racing verkossa

jessekallioracing.com

facebook.com/jessekallioracing

twitter.com/jkallioracing

instagram.com/jessekallioracing

Teksti: Jari Hotti, Jesse Kallio Racingin tiedottaja

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste