Testit ovat kuitenkin testejä, nyt alkavat tosipelit.

– Tätä on odotettu. On mukavaa päästä vihdoinkin tositoimiin ja avaamaan kausi. Olemme hioneet tallin kanssa suorituskykyämme paremmaksi päättäväisesti aina viime päiviin asti, joten lähden kauteen luottavaisin mielin. Kunhan kaikki osuu vain nappiin, on vauhdin puolesta minulla kaikki mahdollisuudet taistella kärkisijoista kisasta toiseen, Kari uhkuu itseluottamusta.

Viime kausina vahvasti sarjassa operoinut Trident-talli ajattaa Karin lisäksi Pedro Piquetia ja Devlin DeFrancescoa. Kari on oppinut tuntemaan tallikaverinsa.

– Mukavia tyyppejä he ovat. Mutta samanlaisten autojen päihittäminen on suurin tasonmittarini. Minun täytyy olla tallini paras kuljettaja.

Formula 3 -sarjaksi brändätty vanha GP3-sarja on saanut täksi kaudeksi myös uuden auton. Aiemmista vuosista eroava menopeli on ollut kaikille kuskeille uusi tuttavuus.

– Tänä vuonna on tärkeää oppia ymmärtämään uuden auton niksit mahdollisimman nopeasti. Joka sen taitaa ensimmäisenä, on vahvoilla. Toivottavasti kova työ kantaa hedelmää minun osaltani, Kari toteaa luottavaisesti.

Formula 3 -sarjan osakilpailut näkyvät C Moren kanavilla. Sekä lauantain että sunnuntain kisalähdöt käynnistyvät kello 11.10 Suomen aikaa.

Teksti: Niko Karin tiedotus

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste