– Hyvät on fiilikset, ei jäänyt paljoakaan parannettavaa. Ensimmäisellä kierroksella oli vähän ohjelmaa, mutta toinen ajokierros oli täydellinen, sanoo Tuukka Hallia.
Hallia kilpailee tämän kauden rallisprintin SM-sarjassa isänsä kanssa samalla nelivetoisella, väkivahvalla Mitsubishi Lancerilla. Isä-Tomi kilpailee nelivetoisten Suomen mestaruudesta, poika-Tuukka juniorimestaruudesta.
LSK Business Park SM -rallisprintissä Kauhavan entisen lentosotakoulun alueella kilpailtiin nopealla, jouhevalla noin kolmen kilometrin pituisella asfalttiradalla. Junioreissa Hallian jälkeen toiseksi ajoi R5-luokan Skoda Fabia -ralliautolla kilpaileva jyväskyläläinen Juuso Metsälä. Hänen aikansa oli 2.05,63. Kolmanneksi junioreissa ajoi Laihian Urheiluautoilijoiden Jarno Hietanen ajalla 2.09,76. Hietanen myös kilpailee nelivetoisella Mitsubishi Lancerilla.
Nelivetoisten SM
Nelivetoisten SM-luokkien nopein oli hämeenkyröläinen Jari Lamminsivu. Mitsubishi Lancerilla kilpailevan Lamminsivun ensimmäinen kierros päättyi keskeytykseen teknisen vian vuoksi. Toisella ajokierroksella vuoden 2000 Suomen mestari onnistui. Hän kellotti ajan 2.03,60.
– Avauskierroksella autosta hajosi kaasuläppä. Vika saatiin tauolla korjattua ja toisella kierroksella ajo sujui hyvin. Autokin toimi hyvin, ei ollut minkäänlaisia ongelmia.
Nelivetoisten toiseksi nopein oli anjalankoskelainen Jukka Tenho ajalla 2.03,68 ja kolmas espoolainen Erkki Koskelo ajalla 2.04,69. Myös Tenho ja Koskelo ajoivat Mitsubishi Lancereilla.
Rallisprintin SM-sarjassa pisteet jaetaan luokkatulosten perusteella. Seinäjokelainen Jukka Ketomäki voitti Kauhavallakin ralliautoluokan R5 -luokan Skoda Fabialla ajalla 2.05,89. Ketomäki onkin kolmen SM-osakilpailun jälkeen nelivetoisten pistejohdossa.
Kaksivetoiset
Ari Salonen oli Kauhavalla nopein kaksivetokuljettaja ajalla 2.07,54. Takavetoisella Ford Escortilla kilpaileva Salonen jakaa kolmen osakilpailun jälkeen SM-pistejohdon Etelä-Pohjanmaan Urheiluautoilijoiden Juha Mäkelän kanssa.
– Asfaltti on minulle aikaisempina vuosina ollut mörkö. Ennen Kauhavan kisaa tehtiin töitä, jotta saataisiin asfaltillakin kulku sellaiseksi kuin pitää. Tänään onneksi sekunninsadasosat olivat puolellani.
Salonen sanoo kilpailun kaksivetoisissa olevan kiven kovaa.
– Kaikki annettiin, mitä annettavissa oli. Yhtään vauhtia ei jäänyt reserviin, sanoo Salonen.
Kaksivetoisten yleiskilpailun toiseksi nopein oli oman luokkansa voittanut Juha Mäkelä ajalla 2.07,60.
Kolmanneksi nopein kaksivetokuljettaja oli parkanolainen Matti Alarautalahti. Hän kiersi Toyota Starletilla radan aikaan 2.07,66.
Naiset
Naisten nopein oli Hämeenryrön Urheiluautoilijoiden Marjo-Riitta Mansikkamäki. Toyota Starletilla kilpailevan Mansikkamäen voittoaika oli 2.10,33. Toiseksi naisissa ajoi raahelainen Meiju Viitanen. Hän kiersi Kauhavan radan Citroen C4 WRC:llä aikaan 2.16,04. Hyundai Accent WRC:llä kilpaileva Liisa Sutinen oli kolmas ajalla 2.18,80. Sutinen edustaa Leppävirta Racing Teamia.
Nuoret
Lakeuden Urheiluautoilijoiden Patrik Goman etuvetoisella Renault Meganella voitti nuorten luokan. Goman ajoi radan aikaan 2.24,59. Toiseksi ajoi Lempäälän Urheiluautoilijoiden Jere Salo. Ford Fiestalla kilpailevan Salon aika oli 2.26,42. Kolmanneksi nuorten luokassa ajoi Kajaanin Urheiluautoilijoiden Kasperi Heikkinen. Hänen aikansa oli 2.26,82.
V1600
Kajaanin Urheiluautoilijoiden Oskari Heikkinen Ford Fiestalla voitti V1600 -luokan. Hänen aikansa oli 2.20,84. Toiseksi ajoi Hämeenlinnan Urheiluautoilijoiden Arttu Kilpi. Hän ajoi Kauhavan radan Toyota Yariksella aikaan 2.22,94. Kolmanneksi ajoi Rasmus Tuominen ajalla 2.23,26. Autoliitto Jämsän Äijiä edustava Tuominen kilpailee Volkswagen Lupolla.
Seniorit
Rallisprint-konkari, kuopiolainen Matti Santti voitti seniorit. Nelivetoisella Mitsubishi Lancerilla kilpailevan Santin voittoaika oli 2.06,92. Toiseksi senioreissa ajoi Salon Urheiluautoilijoiden Lasse Hiihtola ajalla 2.10,10. Myös hän kilpailee Mitsubishi Lancerilla. Kolmanneksi ajoi raahelainen Veijo Viitanen Citroen C4 WRC:llä. Hänen aikansa oli 2.10,50.
Täydelliset tulokset löytyvät TÄÄLTÄ.
SM-pistetilanne, nelivetoiset:
- Jukka Ketomäki 36,5
- Pekka Keski-Korsu 30,5
- Tomi Hallia 22
- Jukka Tenho 18
- Samuli Pokela 17
SM-pistetilanne, kaksivetoiset:
- Ari Salonen 35,5 ja Juha Mäkelä 35,5
- Harri Rutanen 31 ja Mirko Kykkänen 31
- Petri Jussila 29
Rallisprintin SM-sarja jatkuu 25.5.2019 Raahessa.
Teksi: Sarjatiedottaja Eero Wihuri
Kuva: AKK / Taneli Niinimäki